17.9.2012

Kurvit kohdilleen - kuntokeskus kiikarissa?


Kuva: personaltrainingbymiguel.com


Monella morsiamella tuntuu olevan tähtäimessään painon pudotus tai ainakin kropan kiinteytys ennen hääpäivää, kuten myös minulla. Tosin en aio siitä stressiä ottaa, mutta kaunis tarkoitukseni ainakin on vähän miettiä, mitä suuhuni laitan ja käydä mahddollisuuksien mukaan myös jumppatunneilla ja lenkillä. Hiukan tämä projekti pääsi kärsimään melkein kaksi viikkoa kestäneestä syysflunssasta, mutta nyt taas eteenpäin uudella innolla!

Minä käyn hikoilemassa Unisportin tunneilla ja satunnaisesti myös kuntosalilla. Preferoin kuitenkin ohjattua liikuntaa, sillä itsekseen salilla ähertäessä on vaan niin paljon helpompi jättää jotain tekemättä tai tehdä asioita puoliteholla... Miksi Unisport? No ehdottomasti hinnan takia! Juuri eilen ostin uuden vuoden mittaisen kauden Unisportiin ja se maksoi minulle kokonaisuudessaan naurettavat 92 euroa. Yup, 92 euroa koko 12 kuukaudelta ja sillä rahalla saan käydä sekä salilla että ohjatuilla tunneilla, not bad! Ja Unisporthan on minulle niin halpa, koska olen Aalto-yliopiston opiskelija, jos joku ihmettelee tuota hintaa.

Hommasin siis vuodeksi vielä treeniluvan Unisportille, mutta sen jälkeen onkin mietittävä, mihin kuntokeskukseen treenitossun kärjet suuntaa. Näin pikaisesti vaihtoehdoista tsekkasin Elixian, Satsin, Esportin, Motivuksen, Foreverin, Ladylinen ja Unisportin. Tässä teille muillekin avuksi hiukan hintavertailua ja sijainti-infoa, jos on kuntokeskus pääkaupunkiseudulla kiikarissa. Hinnoista olen poiminut esimerkiksi kuukausihinnan (sisältää ryhmäliikunnan ja salin sekä mahdollisesti muita palveluita), kun sitoutuu vuodeksi. Ja lisäksi tietysti aloittaessa tulee liittymismaksu, joka vaihtelee keskuksittain (hintahaitari suunnilleen 20-100 euroa), mutta kannattaa bongailla tarjouksia, joissa liittymismaksu usein on nolla euroa.

ELIXIA

Hinta 12 kk:n sitoutumisajalla 72/kk.

Keskusten sijainnit pk-seudulla: Aleksi, Itäkeskus, Salmisaari, Tali, Sello, Länsiväylä, Flamingo, Tikkurila

Elixiassa on nyt juuri 17.9.-18.9.2012 Elixia-päivät, joten jos liittyminen kiinnostaa, niin kannattaa tsekata nopeasti. Tarjolla mm. kaksi pt-kertaa kaupan päälle!

Tsekkaa lisää: www.elixia.fi


SATS

Hinnat 12 kk:n sitoutumisajalla:
- Yksi keskus 65/kk
- Kaksi keskusta 67/kk
- Kaikki alueen keskukset 69/kk
- Kaikki Suomen keskukset 72/kk

Keskusten sijainnit pk-seudulla: Eliel, Iso-Omena, Megahertsi, Leppävaara, Pitäjänmäki, Tikkurila

Tällä hetkellä Satsilla on tarjouksena ilmainen Sats you-palvelu uusille jäsenille, palvelun normihinta on 200 euroa. Mikä Sats you? Sats You sisältää 8-viikkoisen henkilökohtaisen treeniohjelman, 3 tapaamiskertaa pt:n kanssa ja elektronisen seurannan.

Tsekkaa lisää: www.sats.fi


ESPORT

Hinta 12 kk:n sitoutumisajalla 65/kk.
Keskusten sijainnit pk-seudulla: Esport Center / Tapiolan urheilupuisto, Kamppi

Esportilla monipuolisesti tarjolla myös mm. juoksurata ja monenlaisia pallopelikenttiä ja hotjoogat ym. sekä trimmi-tunnit.

Vinkvink! Esportilla liittymistarjous 19.9, liittyminen ilmaista kaupan päälle yksi pt-kerta.

Tsekkaa lisää: www.esport.fi


MOTIVUS

Hinta 12 kk:n sitoutumisajalla 63/kk.
Keskusten sijainnit pk-seudulla: Töölö, Kamppi, Ruoholahti, Keskustan Stocka

Motivukselta löytyy myös vain naisille suunnattuja saleja ja ryhmäliikuntatunteja.

Tsekkaa lisää: www.motivus.fi


FOREVER

Hintatietoja ei ole netissä, sillä Foreverillä voi joustavasti muokata omanlaisensa paketin:
"Toisin kuin muut alamme yritykset, tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia itselleen oman, räätälöidyn liikuntasopimuksen. Jokainen asiakkaamme on yksilö. Voit valita sopimukseesi juuri ne palvelut, joita tarvitset. Haluamme, että saat meiltä sinulle sopivan palvelukokonaisuuden, emmekä toisaalta halua sinun maksavan palvelusta, jota et käytä tai tarvitse."

Foreverillä siis Omakunto-palvelun kautta saat räätälöityä juuri sellaisen paketin kuin itse tarvitset.

Keskusten sijainnit pk-seudulla: Hiekkaharju, Matinkylä, Pasila, Sörnäinen, Myllypuro, Töölö, Varisto.

Tsekkaa lisää: www.foreverclub.fi


LADYLINE

Hinta 12 kk:n sitoutumisajalla: 79/kk (esim. Herttoniemen keskus, ilmeisesti hinta vain yhdelle keskukselle...)

Keskusten sijainnit pk-seudulla: Kivenlahti, Tapiola, Hakaniemi, Herttoniemi, Kannelmäki, Lauttasaari, Malmi, Vallila

Tsekkaa lisää: www.ladyline.fi


UNISPORT

Hinta 12 kk:n sitoutumisajalla 45/kk.

Keskusten sijainnit pk-seudulla: Viikki, Otaniemi, Kumpula, Meilahti (myös Keskustan palvelut, mutta ne ovat käytössä vain Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston henkilöstölle ja opiskelijoille).

Unisport tarjoaa siis palveluita muillekin, kuin opiskelijoille ja aika kilpailukykyiseen hintaan.

Tsekkaa lisää: www.unisport.fi



Tässä siis listattuna suuntaa-antavasti hintoja, mutta monilla keskuksilla on myös mahdollista liikkua ilman sitoutumisaikaa hiukan suuremmalla kuukausimaksulla tai vaikkapa pelkästään päiväaikaan, mikä on edullisempaa. Lisäksi on monenlaisia oheispalveluita, kuten hierontaa ja pt-palveluita, lastenhoitoa sun muuta. Kannattaa siis hiukan vertailla! Ja tietysti myös itselle kätevin sijainti painaa varmasti vaakakupissa aika paljon, kun miettii, missä rupeaisi kuntoilemaan. Niin ja onhan tuntitarjonnassakin mahdottomasti eroja! Onneksi on vielä vuosi "armonaikaa" ennenkuin tarttee tehdä päätöksiä...

Liikunnan iloa kaikille, tää menis tänään Zumba-tunnille :).



Kuva: lucilleroberts.com



P.S. Kannattaa tsekata myös Palomiehen morsian- blogista juttu morsiusbootcampista!

5 kommenttia:

  1. Täytyy tässä nyt vähän mainostaa, että ELIXIAllakaan ei nykyään tarvitse sitoutua vuodeksi tms. ;) Kuukausijäsenyyden hinta on 72€/kk ja sisältää kaikkien Suomen ELIXIA -keskusten käytön :))

    VastaaPoista
  2. Ja mainostusta täältäkin: Motivuksella pääsee treenaamaan selkeästi tuotakin halvemmalla, korttityyppejä on niin paljon! Ja jos et käytä kuntosalia, siitä ei tarvitse maksaa ja sama jumpista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Motivuksella on tarjolla aika joustavasti erilaisia vaihtoehtoja. Eli kannattaa tosiaan käydä tsekkailemassa eri firmojen sivuja, jotta löytää sen itselleen parhaan setin. Tähän keräsin nyt vaan esimerkkejä suunnilleen toisiaan vastaavista seteistä. Ja hyvä hyvä, kommentteja tänne vaan, niin saa tätäkin kautta jaettua tietoa palveluista ja muista jutuista, jospa vaikka olisi jollekulle apua :).

      Poista
  3. Pakko lisätä tähän, että tuo Sats You- palvelu on todella hyvä. Kolme pt- tapaamista ja ihan uusi maailma avautu ainakin omalla kohdalla, vaikka taitaa se siitäkin olla kiinni kuka pt sattuu omalle kohdalle :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!