30.9.2012

Kattauskokeilua



Perjantaina meillä oli kavereita syömässä ja hemmottelin vieraitamme ja Panua ihanilla herkuilla. Ruokalistalla oli maa-artisokkakeittoa pekaanipäkinöiden ja pähkinäöljyn kera, kantarellirisottoa ja sitruuna-timjami-kanaa sekä vuohenjuusto-munakoisorullia ja kaiken päälle vielä creme brulee ja passionhedelmää. Nams! Risottoon olin jopa viitsinyt itse keittää sieniliemen pohjaksi :).

Siinä sivussa oli sitten hyvä tilaisuus kokeilla kattausta. Meillä ei tokikaan tule alkukesän häissämme olemaan pöytäkukkina syyshortensioita eikä meillä ole tarkoitus olla pöydässä lainkaan kynttilöitä, joten tämähän ei näköjään ole mitään sinne päinkään, mitä olen suunnitellut :). Mutta ideaa lautasliinojen ja aterimien sun muiden asettelusta saa näistä kuvista. Kai? Älkää välittäkö kuvissa näkyvistä taustaelemeneistä, kuten ihanasta kirjahyllystämme :). 




Haluaisin, että kattaus ei vaikuttaisi "tyhjältä", mikä helposti on lopputulos silloin, kun on tarjolla ruoka seisovasta pöydästä eikä pöytään ole valmiiksi katettu lautasia. Tai miksikäs lautasia ei voisi valmiiksi kattaa? Onhan se tietysti mielestäni hiukan hölmöä lähteä sinne jonottelemaan lautanen kädessä... Toimivampaa ehkä kuitenkin on se, että lautaset ovat siellä buffapöydässä odottamassa ruokailijoita. Eikös näin?










Aterimien osalta kokeilin tuollaista hiukan toisenlaista asettelua, joka minun silmääni oli nätimpi kuin perinteinen ratkaisu, jossa veitsi on oikealla ja haarukka vasemmalla. Tuollainen asettelu rytmitti kattausta kivasti ja näytti jotenkin "eheämmältä", vaikkakaan ei tietysti ole ihan kattausetiketin mukainen. Mutta entäs sitten? :)




Lautasliinarenkaat tein pitsinauhasta, jota minulla on aikamoinen määrä, kun ostin sitä kokonaisen 50 metrin rullan... Minusta aika hauskannäköiset ja sopivat ainakin mielikuvissani lopulliseen kattaukseemme. Ja ovat myös älyttömän helppoja tehdä! Ja tuo lautasliinojen laitto muutenkin. Tuossa ei ainakaan kauheasti taittelutaitoa tarvita ja onnistunee keneltä vaan, joten voisi olla siinä mielessä hyvä valinta.

Tässä siis alustavia ajatuksia kattauksen suhteen... Joku kerta lupaan tehdä "paremman" kokeilun kaikilla systeemeillä, mukaanlukien siis kukat ja lasipurkit ja lahjarasiat ja muut härpäkkeet.



Ai niin, joko osallistunut vehnätyynyjen arvontaan täällä? Olispa ihanat toimistotyön jumittamille hartioille...



7 kommenttia:

  1. Herkulliselta kuulosti!!!

    Kiva asettelu aterimissa. Tuli mieleen
    että vieraiden täytyy ehkä siirtää muita aterimia ensimmäisen ruoan tullessa pöytään. Sen jälkeen pöydät ovat siis "sekaisempia" kun normaalisti mutta ei se varmaankaan haittaa kun kattaus on jo siinä vaiheessa valokuvattukin? :)

    Kun porukkaa on enemmän, on joku helppo ja nopeatekoinen lautasliinan taittelumalli kyllä hermojasäästävä valinta. ;) Ja kuten tässä huomattiin, se voi se olla silti nätti & näyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa mietin aterimien osalta. Ne kun ovat tuossa asetelmassa juuri siinä, mihin lautanen tulisi laittaa. Mutta meille ei todennäköisesti kuitenkaan tule pöytään kuin veitsi ja haarukka ja buffapöydässä on kaikki ruoka yhdellä kertaa, niin se ei varmaankaan ole kovin iso ongelma, kun kuitenkin aterimet menevät käytännössä suoraan käyttöön :).

      Poista
  2. Todella kaunis! Ja ihanat värit!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää mutta mistä tuo pitsinauha siis olikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tilannut tuon sellaisesta firmasta kuin Paperilla, www.paperilla.fi.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!