4.7.2012

Tarina Sen Oikean löytymisestä

Kerronpa teille nyt tarinan Sen Oikean löytymisestä.



Olipa kerran eräs Hanna, joka eräänä aurinkoisena aamuna pääti lähteä kantakaupungista "maaseutumatkalle" Malmille ja viedä hajonneen ompelukoneensa korjattavaksi. Ompelukoneliikkeessä kuitenkin kerrottiin suru-uutinen, konetta ei nimittäin ollut järkeä korjata, vaan Hanna joutui jättämään koneen liikkeeseen ja sanomaan sille hyvästit. Onneksi kuitenkin henkilökunta oli ymmärtäväistä ja samalla käynnillä Hannalle löytyi oikein kiva uusi aivan tuliterä ompelukone.





Uuden ompelukoneen hankinnasta piristyneenä Hanna suuntasi tapaamaan yhtä kaasoistaan Helsingin keskustaan. Yhdessä he päätyivät siihen, että kunhan Hanna on hankkinut pikkusiskolleen rippilahjan, he menevät lounaalle La Torrefazioneen, josta saa aivan ihania salaatteja ja mielettömän hyviä erikoiskahveja. Lounaalla sitten pohdittiin, että miten kesäinen päivä kulutettaisiin ja päädyttiin siihen, että lähdetään spontaanille hääpukusovitukselle Seremoniaan.


Seremoniassa sattui olemaan ruuhkaton keskipäivä ja niinpä tytöt pääsivät tutkailemaan hääpukuvalikoimaa ja saatiinpa muutama puku sovitukseenkin saakka. Yksi puku oli Hannan päällä aivan ihastuttava ja hintakin puvussa oli kohdallaan. Mutta mitäs kun häät ovat vasta 2013 kesäkuussa, onko liian aikaista ostaa puku? Entä jos jossain odottaa vielä ihanampi luomus, joka istuu vielä paremmin? Tytöt järkeilivät, että eihän tässä auta muu kuin lähteä kiertelemään lisää liikkeitä. Aurinkoisena päivänä kierrettiin vielä Fleur d'Orange, Suomen Pukuvuokraamo, Boutique Sanja sekä VIP-juhlapuvut. MIssään näistä ei ollut yhtä ihanaa pukua, mutta pitäisikö vielä kuitenkin käydä katsastamassa myös Niinattaren valikoima toistamiseen?


Loppupäivä kuluikin pohtiessa tätä tilannetta ja miettiessä, että mikä olisi paras toimintatapa. Kaasoille laitettiin kuvia puvusta sähköpostilla ja hyväksyntä tuli kaikilta. Illalla vielä viimeisenä ennen nukahtamista Hanna päätti, että aamulla hän soittaa Niinattareen ja kysyy vapaata sovitusaikaa. Aamun tullen kävi ilmi, että kahdelta löytyisi aika, mikä oli aivan loistavaa! Kolmen tunnin pyykkitupaurakoinnin jälkeen Hanna otti sulhasen seurakseen ja suuntasi Niinattareen. Niinattaressa päälle päätyi vielä kuusi pukua, joista Victoria Janen pitsinen merenneitomallinenTiffany oli edelleen suosikki. Sitä kokeiltiin päälle pariinkin otteeseen ja siitä tykkäsi sekä Hanna että sulhanen. Mutta sitten matka jatkui vielä uudelleen Seremoniaan, jossa yksi puku odotti varattuna uutta sovitusta.




Matkan varrelta napattiin mukaan pari makutuomaria lisää ja suunnattiin Seremoniaan. Seremoniassa puku laitettiin vielä kerran päälle ja sitä tukailtiin ja pohdittiin. Puku oli hyvin kaunis, klassisen tyylikäs ja täydellisesti istuva, Hannakin näytti ainakin viisi kiloa hoikemmalta tässä ihanassa puvussa. Lopulta Hanna lausui ne maagiset sanat: "Tämä on minun pukuni!"



Sen pituinen se.


Ja nyt lopuksi paljastan teille, mikä puku on kyseessä (Minulla ei ole tarvetta salailla, koska sulhokin on puvun jo nähnyt. Mehän olemme jo kirkkoon mennessä naimisissa, joten ei siitä voi huonoa onnea tulla!). Minulla oli sittenkin varaa MAGGIEEN!!! Maggie Sotteron ihanan ihana Aubina. Puku on taftia ja se on ihanasti vedostettu edestä ja takaa ja sopii täydellisesti minun vartalolleni. Eikä ole pitsiä eikä tylliä ei. Ja ihanaa on myöskin se, että sain Maggieni naurettavan halvalla, hintaa puvulle tuli vain 642 euroa ja nyt puku roikkuu tuolla eteisessä ja odottelee, että viimeistään huhtikuussa tehdään tarvittavat muutokset. Niitä ei kyllä paljoa ole, katsotaan miten mitat muuttuvat :).








Nyt olen tosi tosi onnellinen ja minulla on tosi tosi ihana puku! Kiitos ex tempore -sovitteluseurasta kaaso E.S:lle ja henkisestä puhelintuesta myös muille kaasoille ja tietenkin myös sulholle!


P.S. Muistakaahan, että torstaina on viimeinen päivä osallistua arvontaan!

6 kommenttia:

  1. Niinhän sitä aina yrittää sanoa kaikille, että kannattaa katsastaa muitakin kuin vain niitä tyylejä mitä on suunnitellut. :)

    Onnea puvun löytymisestä!

    VastaaPoista
  2. Todellakin kannattaa sovitella laidasta laitaan. Minäkin kokeilin kaikkea supertylliunelman ja hyvin pelkistetyn väliltä. Joku sitten vaan saa sinut näyttämään paremmalta kuin ne muut puvut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me molemmat päädyttiin ihan eri lopputuloksean kuin mitkä ajatukset alunperin oli :D Mutta on toi Aubina vaan tosi kaunis ja mikä löytö tolla hinnalla myöskin!

      Poista
    2. Niinpä! Ei ihan päädytty siihen, mistä lähdettiin :). Mutta tärkeintä, että puku on ihana!

      Poista
  3. Järjettömän kaunis ♥ Eikä todella ollut hinnalla pilattu puku :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!