29.10.2013

Partyparty!

Voisin väittää, että yksi meidän häiden parhaiten onnistuneista osioista oli bileosuus. Itse jaksoimme puoli viiteen aamulla ja sen jälkeenkin vielä jokunen vieras lähti jatkamaan, kun me suuntasimme hotelliin nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen siivoiluja.

Partyosuuden musiikista vastasi ensin aivan mahtava bändi, eli Heliumkuoro. Bändin pojista suurin osa on meidän opiskelukavereita ja Heliumkuoron keikkoja vuosien varrella useammankin nähneenä voin sanoa, ettei noilta keikoilta ikinä puutu menoa ja meininkiä. Jätkillä on kyllä uskomaton kyky saada porukkaa tanssilattialle ja joraamaan oikein kunnolla!

Bändin setti alkoi meidän ensimmäisellä tanssilla, joka siis oli Stellan Häävalssi. Tanssi ei ihan mennyt kuin strömsössä, koska olin koko ajan koroistani kiinni alushameessa... Mutta ei se mitään :). Vinkkinä tuleville morsiamille, että ennen tanssia kannattaa mm. tarkistaa, ettei alushame ole päässyt valumaan puvun alla liian alas...








Tuon tanssin jälkeen tuli pari valssia, joita päästiin tanssimaan vanhempien kanssa ja sen jälkeen siirryttiin muunlaiseen tanssimusaan. Ensimmäinen setti meni pikkuhiljaa enemmän bilemusiikin suuntaan ja toinen setti olikin jo kunnon jortsuilua. Erityispisteet Gangnam stylen vetämisestä :).











Lisäksi Panu lauloi vielä toisenkin biisin ravintolassa esittämänsä ihanan kappaleen lisäksi. Bändin kanssa Panu lauloi biisin Jos sä tahdot niin ja ihanasti meni sekin :). Minä kuuntelin herkkää kappaletta kaason kanssa käsi kädessä, olihan se melko söpö hetki!













Itse vaihdoin bändin ekan setin jälkeen hääpuvun pois ja siirryin kevyempään bileasustukseen, vaihdoin päälle siviilivihkimismekon. Oli kieltämättä ihan hyvä veto, koska oli niin älyttömän kuuma! Lisäksi ihana Parikat vaihdoin flipflopeihin, mikä oli myös hyvä idea. Paitsi että hiukan oli kaiken krebaamisen jälkeen varpaanvälit kipeet aamulla... Bändin ekan setin jälkeen laitettiin myös jakoon ihan mahtavat bilelasit, joita bongasin kerran yhdeltä hääkirppikseltä. Oli aika mageeta, kun melkein kaikki vieraat jammaili tanssilattialla pinkit lasit päässä. Ja oli muuten uskomatonta, miten innoissaan jengi noista laseista oli! Bändin lopetettua juhlakansan tanssittamisesta vastasi soittolista, jonka meille kokosi pari ystäväämme, joilla on loistava käsitys siitä, millä biiseillä väki saadaan tanssilattialle loppuillastakin.

Eniveis, annetaanpa taas fotojen puhua puolestaan. Mitä luulette, oliko hyvä meno?


















10 kommenttia:

  1. Aivan mahtava meininki! :D Mun vinkkinä olisi se, että laahuksen kiinnitys kannattaa myös varmistaa ennen häävalssia. Oma mies sai varoa valahtanutta laahusta puolet biisistä. Koreografiaan tuli heti pari astetta enemmän haastetta. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä vinkki! Valahtanut laahus on myös aika hankala tanssiessa...

      Poista
  2. Sama ongelma oli mullakin puvun kanssa :) Eli vannehame hieman haittasi tota valssaamista... Otinkin vannehameen kokonaan pois, kun ruvettiin kunnolla joraamaan! Mullakin lähti Parikat noin klo 22 jalasta ja pian lähti myös seuraavat kengät eli balleriinat...loppuillan olikinkin paljain varpain, niinkuin moni muukin daami juhlapaikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mullakin vähintään vanne lentänyt nurkkaan, jos en olisi koko pukua vaihtanut :).

      Poista
  3. Ihan mahtava meno vangittu kuviin! :D Tykkään tosi paljon myös siitä, että sun siviilivihkimisen mekko pääsi osaksi myös hääjuhlanne päivää - ihana yksityiskohta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaja on kyllä onnistunut aika hyvin kaappaamaan huikean fiiliksen! Ja omastakin mielestäni on kiva, että sain siviilivihkimismekon osaksi hääjuhlaa, se päällä oli hyvä fiilis bailata!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mahtavien vieraiden kanssa ei voi saada aikaiseksi huonoja bileitä ;). Iso kiitos siis myös meidän vieraille siitä, että meno oli noin huikea!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!