21.10.2013

Saaresta mantereelle




Ihanan laulufiilistelyn jälkeen voidaankin taas siirtyä hommassa eteenpäin. Jos et vielä ehtinyt katsoa sulhon valloittavaa lauluesitystä, niin kurkkaahan edelliseen postaukseen.

Kun saaressa oli ohjelma ja ruokailu ohi, lähdimme Panun, kuskin ja kuvaajan kanssa kohti jatkopaikkaa. Vieraat jäivät vielä hetkeksi saareen ja tulivat sitten perässä lauttakuljetuksella. Lautassa ei ollut mitään sen kummempaa ohjelmaa, mutta jonkin verran juotavaa oli tarjolla. Onneksi oli kesäinen hellepäivä, eikä ihan kauhea myrsky :). Me itse menimme rantaan Särkänlinnan normaalilla yhteysaluksella. Siinä matkalla otettiin muutamia potretteja vielä ja sitten hypättiin autoon, jolla hurautettiin Otaniemeen jatkoille. Tuo auto oli muuten sähköauto, eikös oo aika siistiä? Kirkosta lähdimme historiallisella kaaralla ja jatkoille siirtyessä oli alla melkoisen modernia teknologiaa.












Otaniemeen päästyämme meillä oli vuorossa tervehdysskumpat ja halauskierros siellä olevien vieraiden kanssa. Vieraat olivat ennen meidän saapumista ehtineen nauttia herkkuja buffetin muodossa ja kuunnella koomikko Ferrix Hoviakin siinä sivussa. Kuulemma ruoka oli hyvää ja koomikkokin sai yleisön nauramaan.

Aika pian halausten jälkeen saapuikin jo pääjuhlasta lautalla saapuneet vieraat ja päästiin kakkukahveille. Niistä enemmän seuraavassa postauksessa.










Kuvat: Jori Heinonen & eräs ihana ystävämme, ethän kopioi luvatta!



4 kommenttia:

  1. Äää nää teijän kuvat on niiin ihania <3 Morsian niiin nätti ja ihanan näkönen, sulhanen nniiin komea ja onnellinen <3

    VastaaPoista
  2. Siis nää kuvat <3 Ihan kuin jostain lehdestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vaan niin hyvä kuvaaja :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!