24.10.2013

Syyshäissä kaasona

Postailin joku aika sitten syysmorsiamen kimpusta sekä muista syyshäiden kukista täällä. Noissa häissä olin siis yksi kaasoista ja ajattelinkin nyt kuvien muodossa vielä vähän jakaa teille omaa kaasolookiani ja pikkuisen myös pöytäkoristelua. Tässä siis hiukan syksyä kesäpostausten väliin!

Meillä kaasoilla oli kaikilla mustat mekot ja oranssit kengät sekä huivit. Lisäksi meillä oli oransseista neilikoista tehdyt rannekukat. Oman mekkoni ostin loppujen lopuksi H&M:ltä, koska sieltä löysin parhaiten istuvan järkevän hintaisen yksilön. Hassua muuten, kun  yleensä en mustaa käytä, niin mustien mekkojen sovittelu oli jotenkin tosi outoa :). Kengät ostin Zalando Loungesta ja nekin olivat tosi edulliset, ihan perusavokkaat oranssina. Tanssien alkaessa vaihdoin kyllä ballerinoihin, eivät nimittäin olleet parhaat mahdolliset jalassa... Kampaus ja meikki minulle tehtiin Turussa Butik-nimisessä kampaamossa, jossa myös morsiamen kampaus ja meikki laitettiin. Kampaus oli hiukan 20-lukulainen sormikihara/laine, joka toimi ihan kivasti, mutta mielestäni kuvat eivät anna kampaukselle oikeutta. Liekö vika kuvan ottajassa vai mallissa? ;)








Koristelun osalta panostettiin lähinnä pöytiin. Juhlatilana toiminut Manillan vanha viinatehdas Turussa  oli sen verran ihana tiiliseinineen ja rouheine fiiliksineen, ettei sinne juuri muuta tarvittu. Aivan ihana paikka! Pöydissä oli valkeat pöytäliinat ja poikittain asetetut pellavaiset kaitaliinat (joita btw voi halutessaan kysellä vuokralle kauttani...). Lisäksi oli valkeita terttuneilikoita erilaisissa lasipulloissa ja kaunis kattaus. Serveteistä oli taiteltu tasku menua varten ja nimilaput olivat skumppapullon korkeista tehdyissä pidikkeissä. Lisäksi tilaan oli levitelty eri puolille erilaisia lyhtyjä ja kynttilöitä. Siinäpä se kaikessa simppeliydessään :). Oli aivan ihanat häät, joissa aivan ihana pari sai toisensa!














Viikonloppu näyttää meikkiksen kalenterissa superkiireiseltä, palataanpas asiaan taas ensi viikolla.Silloin luvassa taas postauksia kesäisemmistä juhlista :). Ainakin baari ja karkkibuffa sekä bailaus ansaitsevat postauksen. Ehkäpä myös kimpun ja sukkanauhan heitto, yöruoka ja muutama muu random-juttu. Saas nähdä mitä tuleman pitää!


11 kommenttia:

  1. Aivan upeasti onnistunut värimaailma. Tosi makeaa! Ja eihän erittäin kaunista kaasoa voi unohtaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos :). Onneksi näissäkin häissä kuitenkin morsian oli se kaunein!

      Poista
  2. Ihanan näköistä! Aivan huikeita kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kattaus ja koristelu oli kyllä! Ja minäkin onnistuin räpsäisemään pari kelvollistakin otosta ;)

      Poista
  3. Erittäin hyvin pukee sua tuo musta hame. Loisto löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hintansa väärti :). Ei paha löytö kolmenkympin mekoksi.

      Poista
  4. Onpas tutunnäköistä tuo kukkien asettelu ;) Häämuotia syksyltä 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Hyväksi havaittu ja näköjään viime aikoina paljon käytetty :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Vieläkö saisi vuokralle noita kaitaliinoja? Oisko antaa tarkempaa infoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisitko minulle sähköpostia aiheesta. Milloin sinulla olisi tarvetta ja kuinka monta liinaa haluaisit? Laita sähköpostia mieluiten osoitteeseen hanna(a)pitsijapippuri.fi

      Poista

Ilahdun kommentistasi!