1.7.2013

Ruokaa vol 1: Jatkovieraiden ruoka

Meillä oli serkkuja ja kavereita kutsuttu jonkin verran vain jatkoille. Näille 40:lle ihmiselle oli laitettu kuitenkin pöytä koreaksi ja tarjolla oli ns. kylmä buffa, jonka vieraat pääsivät nauttimaan ennen hääparin saapumista. Ruokajuomaksi oli kahta eri punaviiniä, valkoviiniä sekä teekkarihenkisesti kossusnapsi. Kuohuvaa hörpittiin hääparin saapuessa.

Buffet oli kokonaan minun käsialaani suunnitelman osalta, toteutuksesta huolehti kaksi kaasoa ja yksi ystävä. Itse ehdin välillä käydä keittiössä kipaisemassa ja antamassa lisäohjeita :) Listalla oli:

Tryffelillä maustettu vihreä salaatti
Caesar-salaatti
Kisir-salaatti bulgurvehnästä

Kutunkuutiot
Oliivit
Marinoidut herkkusienet
Aurinkokuivatut tomaatit

Valkosipulinen savulohi
Katkarapuskagen
Yrttinen paahtopaisti

Leipä & Levite

Huhujen mukaan ruoka oli hyvää ja vieraille tuli vatsat täyteen. Buffan "jämät" tarjottiin yöruuan ohessa ja viimeistään silloin meni loputkin, ei nimittäin sunnuntaina löytynyt kylmiöstä juuri mitään.

Ruoka oli suunniteltu siten, että lähes kaiken sai tehtyä valmiiksi edellisenä iltana, lauantaina juhlissa töissä olleille jätettiin vain ohjeet ja vihersalaatin teko sekä leivän leikkaaminen. Ja ehkä pari muutakin pientä juttua, mutta ei siis kovinkaan paljoa hommaa. Hintaa tälle buffalle tuli itse tehtynä noin kympin verran tai vähän ehkä vajaakin, eli superedullista, sanoisin. Erikoisuuksina listalla oli Kutunkuutiot, jotka matkasivat juhliimme Kurikasta asti, siellä nimittäin on Vatajanrannan vuohitila, jossa äitinikin käy töissä lypsämässä ihania pieniä sorkkajalkaisia. Lisäksi oli Kurikasta valkosipulista savulohta, ehdottomasti yksi parhaista savukaloista joita olen itse koskaan syönyt! Tässäkin pieni trikki, sillä pikkuveljeni tyttöystävän isä on tuo kalakauppias :). Eli siis niin sanotusti lähiruokaa, mutta kauemmas kuljetettuna. Minusta on aika kiva, että menussa oli tarjolla myös ruokia, joilla on jokin tarina kerrottavanaan.

Halusimme, että myös jatoille kutsutut vieraat tuntevat itsensä oikeasti häävieraiksi ja pääsevät nauttimaan juhlatunnelmasta ja iloisesta fiiliksestä. Siksipä päätimme järjestää heille myös jotain ohjelmaa ennen hääparin saapumista. Ruokailun ohella vieraita viihdytti komiikkamies Ferrix Hovi, joka oli kuulemani mukaan heittänyt myös ihan hyvää läppää. Ferrixin lopetettua oma osuutensa saavuimmekin paikalle ja oli aika nostella maljoja. Alla vielä iloksenne muutama räpsy ruokatarjoilusta, maistuisiko teille?



Kuvista olemme kiitollisia kaverillemme Ville-Samulille.





7 kommenttia:

  1. Namskis! Hyvältä näyttää ja varmasti maistui vieraillekin. :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa erittäin hyvältä :) Ei pitäisi lukea tällaisia nälkäisenä. Meinaan nyt alkoi tekemään mieli katkarapuskagenia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokapostaukset nälkäisenä ei oo hyvä juttu. Vähän niinku menis ruokakauppaan nälkäsenä, kaikkea tekee mieli :)

      Poista
  3. Oijoi kuulostaa oikein ihanalta! Ja kiva kuulla, että olette päässeet nauttimaan meidän naapuripitäjän antamistakin :)

    Oliko noiden ruokien teko kova homma tai tuliko hirveää kiirettä/ stressiä.
    Olisi hyvä säästö jos ainaki jotain tekisi itse, mutta nyt viimepäivinä on iskenyt pelko, että jos tuleekin hirveää sressiä noista ruuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien tekemiseen meni varmaan suunnilleen 2-3 tunia perjantaina + viimeistelyt lauantaina. Niin ja kauppareissu. Ruuat oli valittu niin, että on mahdollisimman helppo tehdä, lähinnä vaan pilkkomista. Ei stressannut kauheasti siis. Helpotti toki huomattavasti, että kyseessä oli kylmä buffa, ei tarvinnut huolehtia lämpimänä pysymisestä eikä kypsentämisestä/lämmittämisestä juhlapäivänä. Multa voi myös kysellä tarkempia reseptejä / menekkejä jne, jos kiinnostaa :).

      Poista
  4. Hienoa! Kiitokset nopeasta vastauksesta. Pitääpä laittaa sulle s-postia vaikka joku päivä. Kiinnostaisi juuri tuollainen erikoisempi ruoka ja vaikka osa otettaisiinkin jostain valmiina, esim. lämmin liharuoka niin osittain itsevalmistaminen kuulostaisi niin houkuttelevalta juuri edukkuutensakin vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä viestiä, tosi mielelläni autan ja annan vinkkejä :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!