17.4.2013

Lempeitä laineita

Tänään oli koekampauspäivä! Itsehän olen siinä mielessä onnentyttö, että meillä on sekä siviilivihkiminen, että kirkkosetti ja saan siksi kaksi eri kampausta ja kaksi eri mekkoa. On siis hiustenkin suhteen varaa valita ja tänään oli vuorossa siviilivihkimiskampauksen testailu Keltaisessa Kabinetissa.





Koska minulla on ihanat pitkät ja epäsuomalaisen paksut hiukset, olen haaveillut siviilivihkimiseen jonkainlaista kiharasettiä, että hiukset voisivat olla auki koko upeudessaan. Tänään siis testailtiin, miten tuo luonnistuu, koska hiukseni ovat myös melkoista jouhta ja aika raskaat. Ymmärrän siis, että tämä kiharahomma ei välttämättä toimi ihan kuin Strömsössä...






Homma aloitettiin hiusten pesulla ja kuivaamisella, ihan rutikuivaksi niitä ei kuitenkaan vedetty. Seuraavaksi pää täyteen rullia kunnon housewife-tyyliin ja eikun puhallustötterö päähän ja Olivia käteen. Niin ja eväät kanssa! Sitten aukaistiin rullat, harjailtiin ja aseteltiin kutreja ja lopulta oltiin tyytyväisiä. Minusta tuli aika nätit kiharat ja sellaiste, mitä olin hakemassakin. Inspiraatiotahan postailin joskus täällä. Nuo inspiskuvat ovay luonnollisesti vimpan päälle aseteltuja eikä tuollaista saa aikaan in real life, vaikka mitä tekisi. Tai siis joo, ehkä muutamaksi sekunniksi, mutta ei todellakaan pysyvänä ratkaisuna.






Nyt tämäkin on testattu. Lopputulos hyvä! Kitos Pia! Olipahan ainakin aika hauskaa taas lörpötellä kampaajan kanssa ja lukaista pari naistenlehteä. Ja illan iloksi vielä kävin ulkoiluttamassa kiharoita yhden skumppalasillisen verran seurana yksi ihanista kaasoistani :).

7 kommenttia:

  1. Tosi kiva tukka tuli! Ja tuommoiset tötteröt haluisin munkin kampaajalle, vähänkö tyylikkäät :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit! Ja olet kyllä onnekas, kun pääset kahdenlaista lookia miettimään! :)

    VastaaPoista
  3. Tukkasiskona haluaisin vinkata, että ihan tosissaan tuollaiset linkittämässäsi blogipostauksessa olevat "Hollywood-kiharat" saa kiharrusraudalla/suoristusraudalla kihartamalla tiettyyn suuntaan ja muotoon, kiinnittämällä ylös jäähtymään ja sen jälkeen harjaamalla auki. Mielestäni niin tehdyt kiharat ovat myös kauniimmat kun auki harjaamattomat. Nämä ovat minun pitkässä, epäsuomalaisen paksussa ja karkeassa tukassa myös kestäneet parin päivän ajan. Halusin vaan vinkata, että on se ihan tosissaan mahdollista sekin.

    Kauniit ovat nämäkin kiharat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Muutamaa tekniikkaa on nyt kokeiltu ja mikään ei tunnu pysyvän...

      Poista

Ilahdun kommentistasi!