13.2.2012

Lapset häissä

Tämän asian suhteen tuntuu olevan melkeinpä kahta koulukuntaa; toiset haluavat lapsia häihin ja toiset mieluummin juhlivat aikuisporukalla. Mielestäni molemmat hyviä vaihtoehtoja, mutta meillä on ihan perhepiirissäkin sen verran pieniä, että päädyttiin ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Olisi kuitenkin kiva, että lapsilla olisi jotain tekemistä, ettei mene kiukutteluksi ja riehumiseksi. Siksipä olen ajatellut leikkinurkkausta, johon voisi koota tekemistä eri-ikäisille lapsille. Voisi olla joitain leluja, kirjoja, kyniä, paperia jne. Ja tietysti olisi kiva, jos olisi joku valvojakin, että vanhemmat voisivat myös juhlia rauhassa.

Löysin amoriini.fi-sivustolta hauskat hääpaperinuket, joita voisi lapsille tulostaa. Pienet tytöt varmasti ainakin tykkäisivät! Paperinuket löytyvät täältä.

Meillä on myös yksi tuttu, joka osaa jonkin verran taikatemppuja, olisi kiva saada hänet paikalle viihdyttämään pikkuväkeä. Ja miksei vähän isompiakin... Lapset olisivat varmaan innoissaan :).

Myös ruuan suhteen pitää lapset mielestäni ottaa huomioon. Olisi kiva, jos juhlapaikan kanssa olisi mahdollista sopia lasten ruuasta erikseen. Lapsille voisi olla esim. nakkeja, muusia, lihapullia ynnä muuta. Toki monet lapset syövät myös mielelllään aikuisten pöydästä löytyviä herkkuja, mutta olisi kiva tarjota ns. tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Jos lapsille ei ole mieluista syötävää, niin saattaapi olla nälkäisiä ja kiukkuisia lapsia. Pienet varmasti väsähtävät ennen pitkää ja nälkä ja väsy ei välttämättä ole kiva yhdistelmä...

Suurena sokerihiirenä haluaisin häihin kovasti myös karkkibuffetin, siitä voisi sitten lapset ja morsian nauttia ihan porukalla. Takuuvarma vetonaula useimpien pikkuihmisten keskuudessa!

Jatkot meillä on sitten erikseen ja kutsussa kerrotaan, että se osa juhlasta ei välttämättä ole paras paikka perheen pienimmille. Siinä välissä on sitten hyvä hoitaa lapset Nukku-Matin maahan ja mahdollisuuksien mukaan lähteä itse jatkoille juhlimaan, jos hoitaja on sattunut jostain löytymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!