15.11.2013

Ne perinteiset

Meidän häissä mentiin aika pitkälle perinteisemmillä ohjelmanumeroilla, myös jatkoilla. Kahvin aikana Kaasot ja Bestman puhuivat ja tuon puheen yhteydessä oli myös teekkarihäissä perinteinen ohjelmanumero, eli tupsujen solmiminen. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että ainakin Otaniemessä solmu teekkarilakin tupsussa tarkoittaa sitä, että kyseisen tupsulakin omistaja on naimisissa. Solmut lakkeihimme kävi tekemässä ystävämme, joka oli fuksikapteenina killassamme silloin, kun aloitimme opinnot Otaniemessä kauan kauan sitten.

Kaasot puhuivat kivasti ja oli mahtavaa, että he myös puhuivat vähän eri näkökulmista, koska tunnen heidät eri kautta. Bestman nauratti yleisöä sopivasti, ehkä jopa hiukan tahattomalla komiikalla... ;) Perinteisiä, mukavia ja ihania puheita saatiin kuulla!









Puheiden lisäksi muutakin perinteistä hääsettiä oli ohjelmassa, sillä sukkanauha heitettiin ja kimppu viskattiin. Näiden hommeleiden jälkeen minä pääsin kuoriutumaan puvustani, joka ihanuudestaan huolimatta oli noilla helteillä tappavan kuuma, ja vaihtamaan siviilivihkimismekkoni päälle. Vessan ovelta minut sitten siepattiinkin... Eli myös morsian ryöstettiin. Onneksi sieppaajat olivat sen verran hyvää seuraa ja tarjolla oli sen verran tuju drinkki, ettei käynyt aika tylsäksi sillä aikaa, kun sulho teki erinäisiä tehtäviä. Mutta hyttysiä oli ihan sikana! En tiedä, kumpi oli hankalampaa; Ikean jakkaran kokoaminen ilman ohjeita vai minun henkilötunnukseni tietäminen. Huhujen mukaan ei kumpikaan mennyt ihan putkeen... ;)

Näissäkin häissä loppu hyvin ja kaikki hyvin, sulhanen sai morsiamensa takaisin. Tosin vähän epäilyksia aiheutti ehkä se, että morsian oli poissa "vieraiden" miesten kanssa ja sillä aikaa oli vaatetuskin vaihtunut...

Nämä kuviot ovat varmasti kaikille sen verran tuttua huttua, että heitetäänpäs sitten taas kuvia ruudulle.

Kuvat: Jori Heinonen ja Mikko M-T


































Tuleeko teille näitä ohjelmanumeroita? Meinaatteko heittää oman kimppunne vai tuleeko teille erikseen heittokimppu?

14.11.2013

Baari on auki!




Meillä aukesi baari suunnilleen siinä vaiheessa, kun kaikki vieraat oli saatu samaan paikkaan ja kakku oli leikattu. Baari saavuttikin suuren suosion heti auettuaan yhdessä karkkibuffan ja viskibuffan kanssa. Baariin oli koitettu valita juomia vähän sillä periaatteella, että jokaiselle löytyisi jotain. Myös alkoholittomia oli melko paljon ja ne kuluivatkin kaikki, osasyynä tähän oli varmasti juhlapäivänä hellelukemiin kivunnut lämpömittari.

Kaikenkaikkiaan juomalistalta löytyi:
- Gin &Ttonic
- Vodkakarpalo
- Vodkarussian
- Olut (Karhu & Sandels)
- Siideri (Crowmoor & Rekorderlig)
- Garage Hard Lemonade
- Lipton Ice Tea
- Coca Cola
- Fanta
- Kivennäisvesi ja jäävesi
- Jaloviina ja konjakki kahviaveceiksi
- Skumppaa morsiamelle ja kaasoille :)

Näistä näytti etenkin Carage tekevän erittäin hyvin kauppansa! Kaikenkaikkiaan ostetuista juomista meille jäi pari isoa Vichy-pulloa, jotka kuluivat aika nopeaqsti seuraavan päivän siivoustouhuissa, muutama vodkapullo ja pari tonicvesipulloa sekä keissi kaljaa. Juuri muuta ei tainnutkaan jäädä, eli uskomattoman hyvin onnistuttiin juomamäärä arvioimaan! (Jos haluatte, voin tehdä erillisen postauksen ostetuista juomamääristä avuksi asiaa pohtiville.)

Baari meillä oli koitettu tehdä nätiksi sinkkisaaveilla sekä limeillä ja sitruunoilla. Niin ja yksi kannullinen kukkiakin pöydässä törötti :). Juomalistan virkaa toimitta kehystetty kyltti, jossa oli suurin osa juomista listattuna enemmän tai vähemmän selkeästi... Tuo varmasti on monelle tuttu juttu, sillä inspiraatiokuva on pyörinyt siellä sun täällä hääblogeissa ja Pinterestissä sun muualla aika paljonkin.

Baarista ja sen suhteellisen monipuolisesta tarjonnasta tuli hyvää palautetta, alkuillasta kului "paremmat" juomat ja loppuilta meni aika pitkälti sitten tölkkituotteiden voimin. Ruokailusta oli myös jäänyt yli vähän viiniä siitä pitäville.

Baarissa meillä oli töissä norempia opiskelukavereita, tekivät he siinä sivussa juhlissa muutakin. SUPERISO kiitos kaikille heille, ilman apua ei juhlista olisi mitään tullut. Erityiskiitos J&M:lle, joiden hanskassa oli koko Smökkiosuuden sujuminen alusta loppuun ja M&A:lle, jotka huolehtivat vieraiden vatsat täyteen yöruokaa! Yöruuasta luvassa myös vielä oma postauksensa.


Kuvat: Jori Heinonen, V-S Rantalainen ja minä 













Tänne loppuun vielä edelliseen postaukseen liittyen kuva täysin valmiista karkkibuffasta ennen kuin edes allekirjoittanut ehti syöksyä herkuttelemaan. (On Korppu vielä edellistä postausta herkullisemman näköinen setti...) Tämä kuva jäi edellisestä uupumaan :).






Iiiiiik, arvatkaapas muuten, mitä tapahtuu kolmen yön päästä? ME LÄHDETÄÄN HÄÄMATKALLE!!!


11.11.2013

Sweet'n Whiskey!




Karkkihirmuna päätin haluta karkkibuffan meidän häihin välittömästi ideaan törmättyäni, eli jotakuinkin heti, kun aloitin hääbloggailun. Tai ehkä jopa jo aiemmin, vaikea sanoa :). Karkkibuffan lisäksi ilahdutettiin vieraita (ja sulhoa) myös toisella buffalla, nimittäin viskibuffalla.

Karkkibuffaan hankittiin lopulta muistaakseni noin 13 kiloa karkkia ja pari kiloa jäi käsiin, niistäkin suurimman osan vein työpaikalleni. Siellä jos missä katoaa muuten karkit ennen kuin ehtii kissaa sanoa... Hyvin siis tuntui herkut uppoavan hääväkeen, ja tietysti minä itsekin siellä kävin purkeilla herkkuja nappailemassa, kuinkas muutenkaan. Karkkibuffaan valikoitui erilaisia karkkeja, joista itse tykätään (tai okei, tykkään) ja jotka sopivat väreiltään meidän juhliin. Sieltä löytyi kaikenlaista namia, joita on tarkemmin esitelty tässä postauksessa.
















Viskibuffan sisällön valitsi sulho, minulla ei siihen ollut osaa eikä arpaa. Mitään megakalliita pulloja buffaan ei hankittu, tarjotut viskit ostettiin itse asiassa ulkomailta. Kuten kaikki muukin häissämme tarjottu alkoholi :). Viski teki karkin tapaan hyvin kauppansa ja ainakin miesvierailta tuli paljon kiitosta tuosta tarjoilusta. Ei sii turha juttu, vaikka vähän mietittiinkin, että tarvitaanko varsinaisen baarin lisäksi mitään viskibuffaa. No, ei tarvittu, mutta olihan se hauska bonus.







Minusta oli superihanaa, että sain karkkibuffan meidän häihin! Buffa oli varsin suosittu, ainakin päätellen siitä, että kymmenisen kiloa karkkia katosi parempiin suihin. Tiedoksi muuten, että jos kippojen ja kuppien ostelu ei innosta, niin vuokraan noita karkkibuffa-astioita ja kauhoja uuden yritykseni kautta, sähköpostilla voi tiedustella enemmän :). Uudesta yrityksestäni lupaan myös kirjoittaa enemmän heti, kun ehdin tehdä nettisivut ja muutenkin saan paremmin paketin kasaan.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, tämä viikko huipentuu siihen, että sunnuntaina aamuvarhaisella lähdemme ihanalle häämatkalle Keniaan ja Mauritiukselle. Kyllä reissua on jo odoteltukin!!!

Kuvat: Jori Heinonen, V-S Rantalainen ja minä, ethän kopioi luvatta :)


7.11.2013

Syksyfiilistelyä ihanissa kuvissa






Heipähei! Synkkä syksy on aika masentavaa aikaa, kun ulkona on koko ajan vaan pimeää ja märkää ja kylmää... takana ovat ihanat syysaurinkopäivät, minä ainakin odottelen jo ensilunta. Niin ja ensi viikon sunnuntaina alkavaa häämatkaa!

Joku aika sitten Johanna Hietanen ja Ninka järkkäsivät ihanat sykyiset kuvaukset, joihin allekirjoittanut teki kimput. Muutamia kuvia onkin ollut Ninkan blogissa, esim. täällä, käyhän ihmeessä kurkkaamassa myös Johanna Hietanen Photographya täällä, aika mielettömän ihania kuvia! Kuvausten upeat puvut olivat Stilissimasta.

MUAH Ninka/Ninka
Korut ja hiuskoristeet Ninka.fi
Puvut Stilissima
Kukat Hanna Santasalo
Mallit
Tumma: Matilda
Vaalea: Johanna

Tässä kuvia ilahduttamaan synkkää syksyä :). Ethän kopioi kuvia luvatta?