Heipat vanhalle nimelle

Puhhuh, hiljaiseloa ollut taas blogipuolella :). Mutta yksi siihen suuresti vaikuttava syy on aivan ihana, eli tietenkin HÄÄT! Lauantaina oli häät, joissa minulla oli kunnia olla yksi kaasoista ja noiden pirskeiden ympärillä on jotenkin minunkin elämäni viime aikoina pyörinyt, kaiken muun normaalin hässäkän lisäksi siis. Mutta iiks, nyt tässä maassa on taas yksi ihana ja onnellinen aviopari enemmän! Lupaan postata noistakin upeista juhlista pari fiiliskuvaa ainakin koristelusta ja ihanasta kimpusta, jonka tein morsiamelle.

Onnitteluiden lisäksi ennen juhlatilaan siirtymistä meillä oli ohjelmassa pieni seremonia minun sukunimeeni liittyen. Koska liittomme siunattiin eikä meitä vihitty varsinaisesti kirkossa, käytti pappi vain meidän etunimiämme, sukunimeni ei siis tuolloin vielä selvinnyt vieraille. Halusin myös kunnolla sanoa heipat vanhalle hyvin palvelleelle sukunimelleni.

Ensin siis kerroin, mikä uusi sukunimeni on ja sitten luin ääneen kaksi lappua, joista toisen annoin pikkuveljelleni ja toisen päästin ilmapallojen mukana tuulien teille, mahdollisesti jonkun löydettäväksi.

En mistään löydä niiden lappujen tulostukseen käytettyä tiedostoa, josta saisin ehkäpä kopioitua lappuihin kirjoitetun tekstin... Mutta tuulien teille lähtevään lappuun kirjoitin vanhan sukunimeni ja sähköpostiosoitteen, johon löytäjä voisi lähettää viestin lapun löytymisestä. Ei ole kukaan tainnut tuota löytää, kun ei ole postia kuulunut :). Pikkuveljelleni antamaani lappuun kirjoitin jotain tyyliin: "Tässä sinulle minulta vapautuva sukunimi. Säilytä se huolella ja anna unelmiesi naiselle..." Sanatarkasti en muista, mitä kirjoitin :).

Tämä "ohjelmanumero" oli pieni osa päivää, mutta minusta aika ihana pieni osa! Vanha nimi tuli hyvästeltyä sen ansaitsemalla arvokkuudella. Hetki meni tottua uuteen nimeen, mutta kyllä nyt jo osaan aika sujuvasti nimeni sanoa ja allekirjoituskin sujuu jo kuin vanhalta tekijältä!


Kuvat: Jori Heinonen ja Mikko M-T


P.S. Onpas hassua postailla näin kesäisiä kuvia, kun ulkona on jo kylmä ja puissakin ihan kunnolla syksyn värit...

Hymyjä ja halailua

Saareen saapuessamme odotti meitä vierasjoukko Särkän saaren ihanalla puukujalla ja saavuimmekin juhlapaikalle aplodien saattelemana. Kun tuon kävelyn videolta katsoin, tuli taas kerran mietittyä, että mihin ihmeeseen mulla oli kiire... Sen verran haipakkaa tämä morsio asteli, että olisi saattanut hitaampikin askelten tahti riittää.

Kävelimme puukujan päästä juhlapaikan sisäpihalle ja sinne kokoontuivat myös kaikki vieraat. Ensimmäisenä tarjoiltiin kuohuvaa ja nostettiin onnittelumaljat, isäni lausui tervetuliaissanat juhlavieraille. Sitten vuorossa olikin yksi päivän parhaista hetkistä, nimittäin kaikkien ihanien vieraiden halailu :). Koko homma oli yhtä hymyä ja auringonpaistetta, oi miten mukava olikaan tervehtiä kaikkia tuttuja, joita ei ollut tavannut pitkään aikaan. Ja tietysti myös niitä, joiden tapaamisesta ei ollut ihan niin pitkä.

Minusta tuntuu, että tuo 80 ihmisen halailu kesti korkeintaan pari minuuttia, mutta taisipa siinä mennä tovi pidempäänkin... Ihan liian nopeasti oli kuitenkin kaikki halailtu ja vuorossa oli pieni väliohjelma, josta teen erillisen postauksen seuraavaksi. Vielä ennen ravintolasaliin siirtymistä otettiin myös ryhmäkuva koko porukasta. Tuossa ryhmäkuvassa Särkänlinnan ihana piha-alue pääsee kyllä oikeuksiinsa. Ainoa miinus ei kylläkään kuvassa näy, maassa oli nimittäin todella paljon hanhenp*skaa, jossa oli oikein ihana laahailla puvun helmaa. Mutta sitähän täällä nyt on joka paikassa enemmän kuin omiksi tarpeiksi...

Tässäkin postauksessa kaikki kuvat Jori Heinosen kamerasta, ethän  kopioi luvatta!

Lukkoja ja laineita

Kirkosta huristelimme ihanalla hääautollamme Katajanokalle Rakkauden sillalle. Miksipä muutenkaan kuin kiinnittämään lukko tuohon siltaan :).

Aikanaan olimme reilireissullamme Kölnissä, jossa on hyvinkin pitkä silta, jonka kaide on täynnä rakkauden lukkoja ja silloin kävimme ostamassa lukon, johon kirjoitimme nimemme ja jonka halusimme kiinnittää siltaan. Noh, ei mennyt sekään ihan niinku Strömsössä, vaan lukko osoittautui maanantaikappaleeksi eikä sitä saatu sitten siihen siltaan kunnolla kiinni... 2011 sain Panulta synttärilahjaksi kaksi valmiiksi kaiverrettua lukkoa, joista toinen päätyi nyt sitten avioliittomme kunniaksi Katajanokalle tuohon sillan kaiteeseen. Toinen taitaa odotella reissua Kölniin (vink vink vaan Panulle, vaimon voisi joskus yllättää vaikka lentolipuilla... ;) ja uutta parempaa lukonkiinnitysyritystä...

Lukon kiinnityksen jälkeen hyppäsimme huikean hienoon veneeseen, jolla menimme Särkänlinnaan. Samaan aikaan vieraat siirtyivät saareen lauttakuljetuksella kauppatorilta. Noh, vene on kyllä aika laimea sana kuvailemaan kulkuvälinettämme, huikea kiitos vielä huikeasta kyydistä venekuskillemme ja kuskin apurille! Kiitos H&I! Matka Katajanokalta Särkkään oli kyllä ihan mahtava, helteisestä kesäpäivästä päästiin nauttimaan ihanasti Itämeren aalloilla keinuen. Onneksi kaikki meni hyvin, veneeseen pääseminen kun ei ihan mennyt kivuttomasti... Eikä sieltä poistuminenkaan. Ystävämme tuuli ei ollut puolellamme, vaan puhalteli ihan väärästä suunnasta. Etenkin kymmenen sentin korot ja pitkä laahus hankaloittivat toimintaa aika paljon, jännittävin osuus oli "yläkannelle" kiipeäminen noita veneen "portaita" pitkin. Mutta kaikki meni kuitenkin hyvin, kuivana säilyi sekä sulhanen, morsian että kuvaajakin - eikä mitään edes pudotettu mereen :).

Kaikki postauksen kuvat alimmaista lukuunottamatta Jori Heinonen, etän kopioi! Huom, joukossa myös muutama ns. raakaversio...

Tättärää! Uusi pää!

Nonnih, nyt on aika sille rouvatukkapostaukselle, jota jo viime torstaina lupailin. Meni vaan viikonloppuna kotikotona aika niin vikkelästi, etten minä mitään blogia ehtinyt kirjoittamaan.

Mutta nyt te pääsette jakamaan kanssani uuden lookini, mitäs tykkäätte? Pari kertaa piti vetää syvään henkeä ennen ponnarin poikkaisua, sen verran oli noita kutreja kertynyt allekirjoittaneelle. Mutta koska hiuket ovat uusiutuva luonnonvara, päätin vetäistä kerralla reippaammalla kädellä. Taikka voisiko nykyajan kampaamohinnoilla sanoa, että koko rahan edestä?

Tässäpä ensin kuvaa siitä, millaiset hiukset olivat ennen kampaajan käsittelyä. Tuosta ponnarikuvasta saa ehkä jonkun käsityksen siitä, miten paksut hiukset minulla oikeasti onkaan. Pituuttakin niillä oli ihan riittävästi, ainakin peseminen ja harjaaminen rupesi jo hiukkasen ottamaan päähän...

Ja sitten... Keltaisessa Kabinetissa taas kerran pyörähdin ja siellä Pia teki taikojaan hiuksilleni. Pituutta lähti siis enemmän kuin latvojen tasauksen verran ja värikin vähän muuttui. Pääasiassa hiuksissa on värinä tumma ruskea, mutta sekaan laitettiin "länttejä" punaista ja violettia, jotta vähän jotain jännääkin on. Voin muuten kertoa, että nyt on pää pikuisen kevyempi ja hiusten peseminen ja harjaaminen pikkuisen outoa! Mutta ai että mä tykkään! Ihanaa vaihtelua, kun pitkästä aikaa on näin lyhyt tukka! Mitäs te tykkäätte? Kumpi on parempi? :)

Elämältä kaiken sain!

Juhlapäivän aamusta olenkin postaillut jo aiemmin, samoin potreteista on tullut rustattua muutamakin postaus. Valmistelujen ja kuvausten jälkeen vuorossa oli tietysti päivän kirkko-osio, eli liittomme siunaaminen Helsingin Tuomiokirkossa. Alkuun vielä maratonpostausvaroitus!

Valmistautumisen ja potrettien jälkeen pyörähdettiin vielä pikaisesti hotellilla. Kaasot kiristelivät pukua ja sen lisäksi asettelin birdcagen päähäni. Myös hiukkasen puuteria lisättiin, mutta päivä oli sen verran kuuma, että kyllä tämä meikäläisen rasvanaama kiilsi jo alttarilla oikein "kauniisti"... Olisi se kuitenkin voinut pahempikin olla...

Muttamutta siis, saavuttuamme taksilla kirkon eteen, pujahdin mahdollisimman huomaamattomasti morsiushuoneeseen, jossa ehdin vielä hörpätä vähän vettä ja käydä jännityspissalla. Kun kaikki oli valmista, tuli suntio kertomaan, että nyt voidaan mennä. Ja sitten oltiinkin jo käytävän päässä odottelemassa häämarssin ensimmäisiä tahteja. Marssina tässä vaiheessa oli Wagnerin Morsiuskuoro oopperasta Lohering, eli oikein perinteinen hääbiisi niin sanoakseni. Allekirjoittaneella on tapana yleensä kävellä melkoista vauhtia ja sitä yritin kirkossakin, onneksi minua jarruteltiin siinä käsipuolessa sen verran, että tajusin kävellä edes vähän normaalia hitaammin... Panu oli vastassa suunnilleen puolivälissä matkaa ja loppumatkan pääsinkin kävelemään yhdessä rakkaan aviomieheni kanssa.. (Kyllä, siinä vaiheessa jo aviomies, koska meidät oli vihitty pari päivää aiemmin...)

Pappina meillä oli ystäväni Maija, joka puhui meille mielettömän kauniisti. Papin puhe oli sekä koskettava, että naurattava ja siitä huomasin, että hän tuntee meidät. Monilta vierailtakin tuli jälkeenpäin paljon kiitosta poikkeuksellisen ihanasta papista. Kiitos siis Maijalle <3. Raamattua luki kirkossa pikkuveljeni ja virren sijasta lauluyhtye Järjestysmiehet esitti mielettömän kauniisti Pepe Willbergin Elämältä kaiken sain. Siinä vaiheessa oli kyllä todellakin sellainen fiilis, että olen saanut elämältä kaiken, kun olen saanut niin mielettömän ihanan miehen!

Aivan liian nopeasti tuo kirkko-osuus olikin jo ohi (miten tuona päivänä kaikki sujahtikin ohi niin nopeasti) ja onnellisena parina pääsimme kävelemään kirkon käytävää Marko Hakanpään Trumpettisävelmän soidessa.

Kurvasimme morsiushuoneeseen odottelemaan, että vieraat siirtyvät ulos. Ulkona vieraille jaettiin ilmapalloja, jotka päästettiin taivaalle hääparin astuessa kirkon ovesta. Ilmapallot sopivat myös mielettömän hyvin Senaatintorilta kantautuviin Samban sävelmiin, jotka toivat oman lisävärinsä päivään. Ja täytyypä myös sanoa, että turisteja oli varmasti vielä enemmän kuin normaalisti, aikamoinen parvi niitä pyöri siinä kirkon edessä.

Hyppäsimme upean hääautomme kyytiin, jota ohjasi ihana tupsulakkipäinen herrasmies, rekvisiittana toimi meidän mahtavat Just Married-varjot. (Rouva Koo, jos luet tätä, niin nyt näet ne in action ;) Autolla hurautettiin Kirkoltga Unionikatu Mantalle asti ja siitä kierrettiin Kauppatorin reunaa kohti katajanokkaa. Unioninkadulle oli jo kertynyt valtavasti ihmisiä ottamaan kuvia sambakulkueesta ja olo oli kuin kuninkaallisilla, ihan mieletön fiilis vilkutella tuhansille ihmisille hääauton kyydistä! Harmi, ettei tuostra ihmismassasta ole yhtään kuvaa todisteena... Sanoisin kuitenkin, että se oli aika unohtumatonta! Käsityksen fiiliksestä ja ihmismäärästä saatte esimerkiksi täältä.

Sellainen oli siis meidän kirkkosetti. Tähän loppuun pakko kertoa muuten pienenä tiiserinä, että seuraava postaus taitaakin olla postaus mun uudesta päräyttävästä rouvatukasta!

Kuvat Jori Heinonen ja ystäväni Nina, ethän kopioi luvatta!