Hei taas pitkästä aikaa! Ajattelin tähän väliin postata hääpäivän aamusta, looginen järjestys kun on ollut mun postauksista aika kaukana... :)
Hääpäivän aamuna heräsin iloisesti siinä viiden jälkeen, jotta ehdin käydä suihkussa ja kuivata hiukset ennen kuutta. Kuuden aikaan
Ninkan ihanat naiset tulivat kimpsuineen ja kampsuineen hotellille ja kaunistautuminen alkoi. Panu yritti vielä vähän jatkaa uniaan, vaikka hotellihuone olikin täynnä naisia, mutta lopulta taisi sitten vaihtaa nukkumisyrityksen Harry Potterin lukemiseen. Mun hiukset rullattiin ja sitten oli aika siirtyä aamupalalle, odottelin jo viittä vaille seitsemän aamupalatarjoilun alkamista, ihanasti tukkka rullattuna ja muutenkin tosi tyylikkäänä... Aamupalan jälkeen show jatkui ja Emppu siirtyi meikin tekoon. Kun meikki oli valmis, laitettiin kampaus loppuun. Kaikenkaikkiaan taisi mennä yli neljä tuntia siihen, että morsian saatiin valmiiksi. Siitä suuri "kiitos" hiuksilleni, joita vain on niin paljon, että niiden laittamiseen menee tosi kauan. Sen jälkeen tietysti puku päälle ja vielä viimeistelyksi korut sun muut härpäkkeet. Aamun aikana kampaajan ja meikkaajan tuoliin istahti lisäkseni myös kaikki kolme kaasoa, äiti ja pikkusisko. Osittain homma hoidettiin loppuun sillä aikaa, kun me olimme Panun kanssa potrettikuvauksissa. Voin kertoa, että aivan viime hetkille meni, yhdelle kaasolle laitettiin koruja taksissa matkalla kirkkoon... :)
Laittautumisen lomassa nautittiin toki hiukkasen skumppaa, tehtiin kimppuja ja vieheitä valmiiksi jne. Ihanat kaasot kävivät myös hakemassa mulle cappucinoa ja muuta pientä herkkua. Koitin jotain smoothieta siinä myös vetää, mutta ei oikein ruoka meinannut maistua. Panukin jaksoi koko aamun katsella ihmeen hyvin meidän säätämistä. Ei mennyt muuten sulhon valmistautumiseen ihan niin kauaa kuin morsiamella... Pukeutuminen, hiustenlaitto ja pikainen kuvauspuuterointi vei yhteensä varmaan puolisen tuntia, on se helppoa olla mies!
Ja sitten ne aamun kauhunhetket... Perjantaina kukkia laittaessani onnistuin viiltämään veitsellä sormeeni kivan haavan. Onneksi haava meni umpeen eikä aamulla enää vaivannut sen kummemmin, tai niin luulin... Aamun ehdottomasti kamalin hetki oli, kun pukua pukiessani huomattiin yhtäkkiä, että haava oli auennut ja tiputtanut verta hääpuvulle. Kivasti siihen eteen helmaan, paikkaan jota ei olisi saanut mitenkään edes piiloon... Jos muistatte
tämän postauksen, niin tiedätte varmasti, ettei puvun kanssa ole aiemminkaan ihan ilman sydämentykytyksiä selvitty. Mutta onneksi veritahra saatiin pois pikaisella kylmävesipesulla! Olisi saattanut muuten "hiukkasen" ottaa päähän. Puvun kanssa kävi myös sellainen "hups", että se oli lopulta mulle vähän iso. Viimeisen kuukauden aikana ennen häitä laihduin jotain viisi kiloa, eikä pukua saanut ihan riittävän kireälle. Mutta ei se päivän aikana juurikaan menoa haitannut, vähän se ehkä valui ja välillä piti nostella.
Kuvaaja ilmestyi hotellille joskus yhdeksän aikaan, joten valmistautumisesta ei ole kuvia esimerkiksi meikkaamisen osalta. En viitsinyt Joria hotellille hätyytellä ihan vielä aamuseiskalta ;). Annetaanpas kuvien kertoa taas omaa tarinaansa, niistä saatte varmasti enemmän irti!
Kuvat: Jori Heinonen.