Pompomeja koristeeksi juuri sinun häihisi?

Hiphei, kiirettä pukkaa! En lupaa, että ehdin juurikaan postailla enää ennen häitä, mutta häiden jälkeen sitten sitäkin enemmän :). Alkaa tosiaan olla kiire, mutta oikein ihana kiire. Kaikenlaista puuhaa vielä riittää, vaikka valtavasti on jo hoidettukin. Tänään onneksi alkoi loma, joten koko ensi viikko on aikaa järjestää, eiköhän tämä tästä suttaannu.

Häiden jälkeen on luvassa paitsi postauksia, myös jonkinlainen hääkirppis. Yhdet jutut kuitenkin ovat sellaisia, ettei niitä ole tilaa varastoida ja siksi myisin niitä mielelläni eteenpäin halukkaille suoraan juhlapaikalta. Elikkäs siis nuo ihanat pompomit kaipaavat uutta rakastavaa omistajaa heti juhliemme jälkeen. Jos olet kiinnostunut, myyn niitä pois niin, että isommat (halkaisija noin puoli metriä, kokonaisesta arkista taiteltu) eurolla ja pienemmät (puolikkaasta arkista, halkaisija noin 35 senttiä) viidelläkymmenellä sentillä. Ja näitä pallukoitahan on meillä varmaan 200-250, kolmea eri väriä. Jos kiinnostuit, niin laita sähköpostia hhpaanan (a) gmail.com. Edellytyksenä on, että pääset hakemaan pompomeja sunnuntaina Espoosta Otaniemestä.

Kuvissa olevat yksilöt ovat hiukan ruttuisia, kun niitä on tuolla varastossa säilytelty jo melkein vuosi... :)

P.S. Pompomien hakijoilla luonnollisesti ainutlaatuinen tilaisuus päästä tiirailemaan, että mitä muuta olisi kaupan :)

Birdcage-askartelua

Olen tainnut aiemminkin jo kirjoitella, että haluan ehdottomasti hääeleganssiini mukaan myös bircage-hunnun. Mutta millaisen? Puhhuh, sepäs on hankalaa! Ei tunnu millään löytyvän sopivaa... No, olen sitten itse koittanut erilaisia versioita ja vihdoin sain aikaiseksi itseäni miellyttävän version. Haluan, että siinä on jotain muutakin kuin pelkkä verkko, mutta en halua kuitenkaan mitään liian suureellista tai hallitsevaa.

Tein siis sulkakoristeen itse liimailemalla sen kasaan isoista valkoisista sulista. Asettelin verkon päähäni pinnien avulla ja asettelin sulkakorun sekä strassikamman siihen päälle. Tuossa kuvassa siis päässäni on tuollainen kyhäelmä, josta pitää sitten tehdä vielä kokonainen, jos tuo yhdistelmä istuu koekempaukseen.

Mitäs tykkäätte? Onko tyylikäs? Jos nyt ei huomioida noita taustalla olevia sekavia kirjahyllyjä eikä sunnuntai-illan kotiasua... ;)


Kävin tänään muuten moikkaamassa Café Ursulassa tätä ihanaista blogitarta, joka muistutteli, että 14 vuorokauden sää on jo tarjolla. Tällä hetkellä ei näytä yhtään pahalta, mutta tilannehan ehtii muuttua vielä moneen kertaan.

Alkaa hääkiire iskeä ja paljon vähemmän ehtii täällä blogimaailmassakin pyöriä. Älkää kuitenkaan huoliko, palaan entistä innokkaammin kommentoimaan omien juhlahumujeni jälkeen!

Niin ja se vielä, että miten vaikeaa voi oikeasti olla menukortin värin valinta?!?!

Jotain lainattua...

Jotain vanhaa, jotain uutta jne... Varmasti kaikille tuttua huttua. En ole mitenkään pakkomielteinen tuon hokeman suhteen, mutta päätin kuitenkin jossain vaiheessa koota nuo kaikki elementit itselleni. Kyllähän se nyt tähän häähumuiluun kuuluu, eikös vain? Tuleeko teille muuten nämä neljä juttua? Mitä ne ovat?

Aiemmin olen esitellyt nenäliinan, joka edustaa jotain vanhaa. Jotain uutta on tietysti vaikka miten paljon ja jotain sinistäkin löytyy esim. sukkanauhasta. Pitkään pohdin, mikä voisi olla jotain lainattua. Olin myös sitä mieltä, etten jaksa itselleni mitään laukkua hankkia, sillä eiköhän kolme kaasoa yhden morsiamen tarpeet saa kulkemaan... Mutta loppujen lopuksi päädyin kuitenkin lainaamaan kaveriltani laukun. IHANAN laukun! Kyseessä on aito 60-luvun vintageunelma. Kermanvaalea kirjekuorilaukku helmikoristeilla. Aaah, niin upea! Tuonne saa sopivasti mahtumaan nenäliinan ja huulipunan sekä pari särkylääkettä varmuuden varalle. Suurempi ensiapuarsenaali on kok päivän kaasojen huolehdittavana.

Huomaatte muuten varmaan kuvista, etten osannut elää ilman sormusta, kun koko ajan säikähdin, etteä sormus on hukkunut. Pakko oli siis sujauttaa sormeen sijaisrinkula odottamaan, että saan killotetun kihlani takaisin Tarkiaisen hellästä huomasta. Kihlaa tuuraamaan pääsi vanhemmilta rippilahjaksi saatu Kalevalan pronssinen Karhu-sormus.

O-ou!

Kuva: theeventfirm.ca

Eilen LeLe aka Madam White kävi kyläilemässä. Voin sanoa, ettei juuri ollut hiljaisia hetkiä. Kun kaksi suulasta naista laitetaan samaan paikkaan ja annetaan lupa puhua, niin lopputulos on arvattavissa... Joo, sanomattakin selvää, että Panu ei ollut kotona.

LeLe siis tuli käymään meillä lähinnä siksi, että ei pääse juhlimaan meidän häitä eikä siis näe minua ihan livenä kaikessa kauneudessani puku päällä ja tukka sutturalla. Noh, puku kun on kotiutunut enkä minä tarvitse kummoistakaan syytä sen kokeilemiseen, niin eilen sujahdin taas tähän ihanuuteen. (Voin muuten sanoa, että edellisen sovituksen jälkeen lähteneet kilot kyllä huomasi, mutta onneksi on nuo nyörit, niin ei ole pelkoa, että liian suuri olisi :) Siinä kun hetki peilailtiin, huomasin edessä noin polven korkeudella kämmenen kokoisen nokisen näköisen harmaan tahran. O-OU!

Ensin tuli sellainen reaktio, että "Ei hitto, tää pitää pesettää!" Sitten tuli sellainen koitataanpa pyyhkiä kostealla ja lopuksi lähdin ostamaan LeLen neuvosta marseille-saippuaa. Ja tadaa, sillähän se läntti sitten lähtikin! Pitänee vielä kirkkaassa päivän valossa tsekata tilanne varmuudeksi...

Luulisin, että tarha on tullut, kun minä aika persjalkaisena ihmisenä raahasin suunnatonta pukupussia kotiin. Siinä matkalla olen sutaissut sen varmaan johonkin hiton raitiovaunun kylkeen, pukupussissa kun oli samalla kohdalla tahra. Ja koska pussi on sellaista hengittävää matskua, oli siitä mennyt lika läpi. Ilmeisesti jollain korkeammalla voimalla oli aikoinaan sormensa pelissä siinä, että minä en ostanut pitsipukua. Voisin kuvitella, että tahran hinkaaminen pitsistä olisi ollut hippasen vaikeampaa... Taftista se lähti varsin sutjakasti pois!

Onni onnettomuudessa oli, että tulin sovittaneeksi pukua nyt. Hääaamuna tuon läntin bongaaminen olisi voinut aiheuttaa pieniä hengenahdistuksia... Vaikkakaan en ole mikään hirveään hysteriaan taipuvainen persoona. Ottakaahan kaikki siis tästä onkeenne; puku kannattaa vielä varmuudeksi tsekata riittävästi ennen juhlia kaikkien yllätysten varalta :).

Servettirenkaat

Ihana pikkusiskoni on askarrellut jatkovieraiden kattaukseen laitettavat servettirenkaat. Näihin on siis käytetty myös niitä samoja kuuluisia vessapaperirullia kuin vieraslahjarasioihinkin. Lopulta tuli sitten kerättyä niitäkin liikaa ;).

Servettirenkaita varten vessapaperirullat on maalattu pinkeiksi ja leikattu sopiviin paloihin. Palat on päällystetty vaaleanpunaisella pitsinauhalla ja lopuksi vielä päälle laitettu vihertävää nauhaa ja hiukan blingiä. Nää on aika ihanat! Ja näillä saa tosi kivan lisän kattaukseen, hiukkasen juhlavuutta ainakin.

Kyllä mulla on ihana sisko <3!

Wanna have some candy?

Yksi tehtävälistalta yli ruksattu asia on karkkibuffan karkkien hankkiminen. Nyt alkaisi olla herkut kasassa! Jäätävä määrä karkkia, yhteensä 14 kiloa, odottelee pahvilaatikossa pääsyä parempiin suihin. Oi että, minä ainakin odotan, että pääsen karkkibuffaan napsimaan herkkuja! Tässä kun olen koko alkuvuoden ollut melkoisella nihilistilinjalla karkkien suhteen...


Meidän karkkibuffaan päätyi aika pitkälti karkkeja, joiden värivalikoima jostain kumman syystä on aika vaaleanpunainen. Ja tietysti sellaisia, joista me itse tykätään! Herkkutarjonnasta löytyy:
- Lakupiippuja
- Ufoja
- Vaahtosieniä
- Krokotiileja
- Minivaahtiksia
- Geishoja
- Blizz-pulloja
- Salmiakkia
- Punaisia remmejä
- Kuvasta puuttuvia kierretikkareita


Luuletteko, että on juhlakansalle riittävästi sokerista naposteltavaa tarjolla? :)

Koruista rakkaimmat

Viikonloppuna tuli mieleen, että enpäs ole koskaan kuvannut kihlasormuksiamme kunnolla, joten räpsyttelin ohi mennen parit otokset. Ajattelin näiden otosten myötä esitellä teille meidän rakkaimmat korumme nyt ihan omassa postauksessaan.

Meillä ei siis ollut mitään selkeää ajatusta siitä, millaiset sormukset hankitaan. Kierreltiin kultaliikkeitä ja päädyttiin siihen, että molemmat meistä valitsevat sellaisen sormuksen mistä tykkäävät, ei yritetty hankkia toisiinsa sopivia sormuksia. Panu päätyi myös kihloja pohdittaessa siihen, että ei halua erillistä vihkiä ja valitsi kihlakseen leveämmän ja näyttävämmän sormuksen. Minä taas halusin dimangeja, mutta melko hillitysti. Jos siis 12 timanttia on jollain mittakaavalla hillittyä...

Lopulta Panu valikoi itselleen Kalevalan mallistosta Kaisla-nimisen sormuksen keltakultaisena ja minä Kultajousen Diamanti-mallistosta timanttisormuksen, jossa kivet on istutettu kanavaan. Kihlasormuksesta on ehtinyt tässä matkan varrella tulla todella rakas koru, ja ihan kohta se saakin jo rinnalleen ihanan vihkisormukseni.

Huomenna menen viemään rakkaat kihlamme kiillotukseen / rodinointiin ja kaiverrukseen kultasepälle. Meillä sormuksiin tulee lause "Sittenhän meitä on kaksi." ja tietysti nuo tärkeät päivämäärät. Onpas outo ajatus, että nyt pitäisi sitten olla reilu pari viikkoa ilman rinkulaa vasemmassa nimettömässä... Ehkä tästä kuitenkin selvitään :).

Terkkuset Turkkusesta!

Hoplaa, tämä morsmaikku viettää miinuskolmeviikkoahääjuhlapäiväänsä Turussa. Eilen työpäivän jälkeen kurvailtiin tänne parin kaverin kanssa ja illalla pööpöiltiin vähän jokirannassa Vaakahuoneella sekä panimoravintola Koulussa. Tänään nukuttiin onnellisesti "pitkään" ja käytiin nauttimassa hotelliaamiaisesta. Luvassa vielä käsityöläismuseota, ehkä vähän shoppailua ja ravintolapäivää. Illalla on luvassa grillailua kaason partsilla ja huomenna siirtyminen työkaverin vieraaksi. Maanantaina sitten työpäivä täällä ja illaksi kotiin Helsinkiin pyykkitupaan.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Nauttikaahan alkavasta kesästä :). Ja erityisen ihanaa viikonloppua Lauralle ja Laurille, jotka vihdoin saavat tänään toisensa. Ja myös kaikille muille tänään häitään juhliville!

Kuva viime kesän Turku-lomalta

Tuunattu karttapallo

Olipas ihana päivä eilen, eli siis mun synttäripäivä. Nyt oon 28, pari vuotta enää kolmekymppisiin. Jaiks! Aamun aloitin aamiaisella Krullassa "mentorini" kanssa, sieltä suunnistin kosmetologille ja sitten vielä Panun kanssa lounaalle Farangiin nauttimaan ihanista thaikkuherkuista. Sen jälkeen menin töihin ja ilta kului vielä yhden kaason seurassa. Tänäänkin pääsin juhlimaan vähän, kun en eilen ollut kotona illalla. Panu nimittäin kokkasi mulle tänään sitruunaista kuhaa ja salaattia. On mulla ihana mies! Ja oon tainnu tartuttaa siihen jonkun kokkauskärpäsen... Hups!

Meidän vieraskirjahan tulee olemaan kaksiosainen, toisen osan esittelin aikaisemmin täällä ja nyt on vuorossa toinen osa, eli tuunattu karttapallo.

Sain serkultani vanhan karttapallon (taisi olla iloinen siitä, että joku hölmö raahaa turhat rojut pois nurkista...), joka oli klassista koulukarttapallomallia, eli ei kovin esteettisesti kaunis noin niinkuin häänäkökulmasta katsottuna. Jotain oli siis tehtävä! Pari päivää pohdin vaihtoehtoja ja lopulta päädyin läpikuultavaan valkoiseen tuunausvaihtoehtoon.

Sekoitin keskenään valkoista akryylimaalia ja decoupagelakkaa, suunnilleen saman verran kumpaakin. Hieroin sekoitusta karttapallon pintaan kankaanpalalla (Huom, fuksianpunaisella kankaalla. Erittäin tärkeä tieto lopputuloksen kannalta.) melko epätasaisesti. Tein useamman ohuen kerroksen. Jalusta maalattiin fuksialla spraylla ja nyt pohdin, että pitäisikö jalustaan vielä valkoisella maalilla kirjoittaa meidän nimet vaiko eikö... Mutta ehkä hienoin karttapallo, mitä mä oon ollu tuunaamassa! Ja ainoa. Ja aika hyvin sopii meidän teemaväreihinkin. Ihan vahingossa!

Ihanissä häissä

Lauantaina olin siis työkaverini häissä. Upea pari vihittiin Uspenskin katedraalissa Katajanokalla, mistä nokkelimmat voivatkin päätellä, että kyseessä oli  ortodoksivihkiminen. Vihkimisen jälkeen siirryttiin kahvitilaisuuteen katedraalin kryptaan ja sieltä jatkettiin vielä rennommissa merkeissä Juttutupaan.

Ennen Uspenskille menoa oltiin parin työkaverin kanssa meillä nauttimassa brunssista shampanjoineen ja mansikoineen. Siinä sivussa myös laitettiin hiukset ja vedeltiin lilaa luomeen. Ai että me oltiin nättejä! Kaapista valikoitui tällä kertaa punainen kotelomekko, nude paljettijakku ja ihan sikamakeet nudet piikkikoristeisetkorkkarit, mun uudet lempparit!

Vihkiminen oli todella kaunis tilaisuus, vaikkakin itse ehkä silti pidän enemmän luterilaisesta vihkimisestä. Erityisen kaunnin tilaisuudesta teki se, että yksi papeista oli sulhasen isä ja se toi erityislatauksen tunnetta mukaan. Parista myös heijastui aikamoinen onni ja lämmin rakkaus toisiaan kohtaan. Ortodoksivihkiminen kestää pidempään kuin luterilainen, mutta vieraan näkökulmasta koin olevani tilaisuudessa ehkä enemmän läsnä kuin olisin ollut luterilaisessa vihkimisessä. Kokonaisuudessaan kirkko-osuus oli tosi tosi kaunis ja jaksoin jopa seistä koko setin uusissa korkkareissani... :)

Kirkon jälkeen siirryttiin siis alakerran kryptaan, jossa oli pöytään katettu erilaisia cocktail-paloja ja muuta pikkupurtavaa, Mun ehdoton suosikki oli ilmeisestikin krerikkalaishenkinen lammaspiiras ja tsatsiki, namnam! Ruokajuomana luonnollisesti oli skumppaa, mitäs muutakaan! Kakku oli myös from heaven, niiiiin hyvää porkkanakakkua että oksat pois! Hääjuhlan ohjelma oli hyvin musiikkipainoitteista, koskettavimpana hetkenä oli, kun morsian lauloi sulholle Annamari Kaskisen sanoittaman Minä sinua rakastan, joka on kyllä todella kaunis biisi. Jotenkin koko tilaisuus oli älyttömän rento ja siellä oli tosi kiva fiilis, ehdottomasti täysin hääparin näköinen setti! Iloinen, rento, lämmin ja viihtyisä tunnelma alusta loppuun.

Ja loppuun vielä otoksia morsiamen kimpusta. Mielettömän kaunis! Upeita etenkin nuo tummat pionit.
Iso kiitos parille ihanista juhlista, ihan mielettömän ihana lauantai!

Ihan liekeissä!

Tänään Panu käytiin hakemassa tuossa seiskan aikaan aamulla. Facebook kertoo, mitä pojat ovat keksineet:

Toivottavasti mies tulee ehjänä takaisin! Mulla on tänään ohjelmassa pientä brunsseilua tyttöjen kanssa ja sitten yhden työkaverin häät. Pääsen seuraamaan ortodoksivihkimistä, aika ihana päivä siis luvassa!

Ilo, onni ja rakkaus - ehkä ripaus jotain muutakin?

Innostuin kirjoittamaan aiheesta, jota on nyt parissakin paikassa sivuttu. (esim. Calicen postauksen kommenteissa ja Seidan kirjoituksessa)  Tämä on noussut esiin Samuli Putron "Olet puolisoni nyt"-biisin kautta, kun on ollut ilmassa pohdintaa siitä, onko kyseinen biisi sopiva häihin vaiko liian synkkä puolison kuolemasta kertovine sanoituksineen. Samaten sama ilmiö näyy monesti myös silloin, kun pohditaan raamatunkohtien valintaa.

Häissä tietenkin juhlitaan ensisijaisesti hääparin rakkautta ja onnea sekä vasta solmittua avioliittoa. Hääjuhla on iloinen ja aurinkoinen juhla, usein toki myös aika-ajoin koskettava ja tunteellinenkin. Mutta pääasiassa tarkoitus on juhlia nimenomaan iloisissa merkeissä uuden aikakauden alkua hääparin elämässä. Monesti luee erilaisista keskusteluista ja täältä blogeistakin, että ei haluta jotain, kun siinä puhutaan kuolemasta tms.

Biiseistä esimerkiksi tuo mainittu Putron kipale on hiukan ristiriitainen ja mielipiteitä jakava. Biisihän kertoo puolison kuolemasta ja alkaa näin: Ei preeriaa, ei peltoja, ei vuortenhuippuja / On kaupunki ja kaupungissa kaksi vanhusta 
/ Toinen herää painajaiseen toistuvaan ja nousee sängystä / Sudet eivät ulvo eikä vesi hyytävää / 
On puolisonsa vartalolla kaksi täkkiä /. Toinen oli lahja jonka reuna repsottaa /. Katse jähmettyy, kello ei /
. Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
 / On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista / Että kuiskauskin on huuto / 
En vaihtais sekunttiakaan / 
En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja / 
En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
 / Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt

. (Koko biisin sanat löytyy täältä)

Minusta kappale on kuitenkin hyvin kaunis ja kertoo omalla tavallaan ikuisesta, koko elämän kestävästä rakakudesta. Kysyyhän pappikin kirkossa, että halutaanko rakastaa elämän loppuun asti, riippuen toki mikä sanamuoto on kysymyksille valittu. Avioliitossahan on kysymys sitoutumisesta, siitä että ollaan yhdessä loppuelämän ja väistämättä se elämä loppuu ennemmin tai myöhemmin meidän jokaisen osalta. Minusta tuo Putron kappale ennen kaikkea kertoo kauniilla sanoituksillaan sen, että elämä ei aina ole pelkkää auringonpaistetta ja sadepäiviäkin tulee varmasti vastaan, mutta niistä selvitään yhdessä ja lopulta kohdataan se kuolema, toiselle jää suunnattoman rakkauden tilalle suunnaton suru. "Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen / 
Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en
 / Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään."

Myös raamatunkohdista yhtä ehkä minun mielestäni kauneinta vältellään usein sen vuoksi, että siinä puhutaan kuolemasta. Kyseinen kohta on Ruut 1: 16-17: "Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon." Jos kaipaisin syytä "vältellä" tätä kohtaa, välttelisin sitä ehkä ennemminkin siksi, että kyseessä on ruutin sanat anopilleen, ei miehelleen. Tuo kohta kuitenkin kuvastaa elämän mittaista rakkautta ja ikuista yhdessä oloa todella hyvin ja kauniisti. Haluan olla mieheni kanssa nyt, haluan olla aina siellä missä hänkin on ja lopullisesti haluan joskus sitten vanhana olla hänen vieressään saman kiven juurella.

No niin, mitäs minä tässä nyt oikein yritän sanoa? Sitä, että vaikka häät ovatkin ehdottomasti ilon, onnen ja rakkauden juhla, ei kaiken tarvitse olla pelkästään pinkissä hattarassa leijumista. Mukana voi olla ripaus realismiakin, ja minua ei ainakaan yhtään haittaa muistutus siitä, että koko hommassa on kyse loppuelämästä, ikuisesta rakkaudesta ja yhteisestä elämästä iloineen ja suruineen Biisilistalle voi siis päätyä siirapin lisäksi myös pari muutakin biisiä, puheissa voidaan mainita riidat ja vaikeatkin hetket. Kuten me kaikki tiedämme, ylä- ja alamäkiä tulee varmasti vastaan ja lopulta se vääjäämätön kuolema erottaa meidät rakkaistamme lopullisesti. Sitä ennen muistetaan kuitenkin nauttia sekä hääpäivästä että jokaisesta yhteisestä hetkestä täysillä ja elää onnellisina aviopuolisomme rinnalla! Minä ainakin haaveilen siitä, että vanhoina ja ryppyisinäkin vielä osataan sanoa, että rakastetaan ja osataan olla ihania toisillemme. Ja että kun joskus viimeisen kerran aikanani nukahdan, saan nukahtaa rakkaani viereen.


Vakavammista aiheista sitten siihen ihanaan juttuun, että nythän on perjantai! Oikein superia viikonloppua kaikille!

Aarteeni

Wippii, aika tehokas päivä! Sika-aikasin toimistolle, toimistolta kosmetologille ja sieltä auton rattiin. Kaaso kyydissä volvon nokka kohti Tamperetta ja kultaseppän liikettä. Andreasenilla minua odottikin ihanainen sormukseni, jonka sieltä lunastin mukaani, oi autuutta! Tämän jälkeen kahville ja jätskille ja herkuttelun jälkeen pikainen käynti Something Oldiin moikkamaan Juliaa. Seuraavaksi suunta serkkuni luo noutamaan karttapalloa ja sen jälkeen Lahden Renkomäkeen Kärkäiselle ja pikaisesti syömään ABC:lle ennen kotimatkaa.

Ihana oli roadtrippailla kesäisen aurinkoisessa säässä ja hyvässä seurassa, ei ollenkaan hullumpi reissu! Matkan varrella tarttui mukaan vaikka ja mitä. Andreasenilta noudin siis valmistuneen sormukseni, Something oldista paperipillejä baariin ja serkulta karttapallon vieraskirjaa varten. Kärkkäiseltä löytyi mm. sinkkisoikot juomille ja kakkutelinetarvikkeita sekä koriste hääparin paikalle pöytään. Monta asiaa voi taas viivata yli hankintalistalta!

Mutta päivän ehdottomasti tärkein juttu on, että aarteeni on kotona. Se on niin kaunis! Tykkäättekö?

Road trip, baby!

Kuva

Oujee, tänään lähdetään yhden kaason kanssa roadtripille kohti Tamperetta. Arvatkaas miksi? No koska mun sormus on valmis! Niiiiiiiiin siistii! Huippua keskiviikkoa kaikille!!! Ei mulla muuta.

"Sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi."

Kuva

Viime viikolla saatiin sovittua aika vihkikeskustelulle. Hääpukuni kanssa kun matkustelin seiskan ratikalla tuomiokirkon nurkalla kotia kohti, muistin tarttua puhelimeen ja rimpauttaa papille. Mitenköhän muuten sellaisessa tilanteessa tuo liiton siunaaminen mieleen putkahti, en yhtään ymmärrä ;).

Mennään siis parin viikon päästä papin luo iltapalalle ja samalla käydään vihkikeskustelu (vai olisiko se meillä nyt sitten siunauskeskustelu) ja jutellaan myös siitä, mitä pikkuveljeni kirkossa lukee. Pikkusiskoni siis saa kunnian lukea runon tai vastaavan siviilivihkimisessä ja pikkuveljelleni jää raamatunluku kirkossa. Ihanaa saada rakkaat pikkusisaruksetkin mukaan tärkeään päivään :). Odotan kyllä jo myös papin puhetta kirkossa, sillä liittomme siunaava ystävä on niiiiin ihana ihminen, että uskon puheenkin olevan liikuttava ja superlämminhenkinen.

On olemassa monia kauniita raamatunkohtia, jotka sopivat vihkimiseen, mutta jotkut niistä miellyttävät tietysti enemmän kuin toiset. Meilläkin yllättäen tätä asiaa on pohdittu, samasta aiheestahan kirjoitteli ihan äskettäin myös Morsian omassa blogissaan.

Meillä tällä hetkellä suosikkina taitaa olla laulujen laulusta seuraava pätkä:

Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. (Laul 2: 10-14)

Tämä olisi ihana alkukesään sopiva ja todella kaunis raamatunkohta.

Toinen, mikä mielestäni on ihana, vaikka tekstissä puhutaankin myös kuolemasta on:

Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. (Ruut 1: 16-17)

Huolimatta siitä, että tuossa puhutaan kuolemasta, on tuo myös jotenkin ihana. Siinä on sitä tiettyä ikuisuutta, samanlaista ikuisuutta kuin avioliitossa ja rakkaudessa.

Hyviä ohjeita avioliittoon ja elämään yleensäkin löytyy tästä pätkästä:
Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. (Kol. 3: 12-14)

Etenkin tuo ihan loppu tässä puhuttelee. Kyllä kaksin oman rakkaan kanssa on aina kivempaa kuin yksin, toinen ihminen rinnalla tekee monesta asiasta täydellisemmän!

Ja tietysti aina ihana ja tunteikas on tämä:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1. Kor. 13: 1, 4–8, 13)

Toivoisin, että kaavaan sisältyisi papin lukemana tämä:
Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan. (Laulujen laulu 8:6-7)

Sitten vielä pari lyhyempää tekstin pätkää, jotka ovat oikein kauniita:

Rakkaani, kihlattuni,
olet vienyt sydämeni!
Yhdellä silmäyksellä sinä sen veit,
yhdellä kaulanauhasi helmellä..
(Laul 4:9)

Minun rakkaani on tullut puutarhaansa,
yrttitarhaansa,
nauttimaan puutarhan antimia
ja poimimaan laitumensa liljoja.
Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.

(Laul 6)

Enkä malta olla jakamatta tähän loppuun viisauksia myös kaikille sulhoille, jospa joku sellainenkin tätä blogia vilkuilisi :).

Jos hyvän vaimon löydät, löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet. (Sananl. 31:10)

Vieraskirja

Pingviini täällä moi! Eilisen suorituksen jäljiltä on hiukan jalat kipeänä... Mutta käytiin kuitenkin kävelyllä, eli en  ole ihan vain maannut sohvalla. Lisäksi on tehty vaikka sun mitä hääjuttuja tänä viikonloppuna, yhtenä niistä vieraskirja. Tässä hääsuunnittelumatkan varrella on mielessä käynyt monenlaisia vieraskirjoja, mutta lopulta päädyttiin yhdistämään meille maanmittareille läheinen karttateema kortteihin, joihin toivomme vieraiden kirjoittavan meille terveisiään.

Ajatuksena siis on, että jokainen vieras raapustaisi nimensä karttapallon pintaan. Oman valintansa mukaan ihan mihin kohtaan tahtoo :). Tämän lisäksi tulee valmiiksi printattuja kortteja, joihin voi halutessaan raapustaa meille terveisiä ja ohjeita avioliittoa varten.

Kuva

Karttapallo odottelee vielä serkullani, että ehtisimme sen noutamaan. Muutoin vieraskirja on valmis, tulostelin ja leikkelin kortit perjantai-illan iloksi. Kortteja tulee kolmea erilaista kolmella eri tekstillä. Turkoosissa lukee "Nämä juhlat olivat...", fuksiassa "Rakkaitta on..." ja vaaleanpunaisessa "Muistakaa yhteisellä matkallanne..." ja jokaisessa on toisena kohtana "Haluan myös sanoa..." ja lopussa tilaa omalle nimelle. Noista jokainen voi sitten valita mieleisensä ja raapustella niihin ihania sanoja. Noihin kortteihin käytin Janinan blogista löytyviä karkkibuffan tageja.

Kortteja varten ostin Kodin ykkösestä aivan mielettömän hyvin teemaan mätsäävän peltilaatikon. Lisäksi Printtasin kehyksiin "ohjeen" vieraskirjan täyttämiseksi. Ohjeessa lukee: "Rakkaat ystävät ja sukulaiset. Jätättehän jäljen itsestänne raapustamalla nimenne pallon pintaan. Arvostaisimme myös suunnattomasti, jos kirjoittaisit meille vinkkejä, neuvoja, ohjeita, helliä sanoja ja muita terveisiä oheisiin kortteihin. Tulevien vuosikymmenten aikana hyvät neuvot voivat olla kultaakin kalliimpia! Kortit voi sujauttaa vieressä olevaan laatikkoon. P.S. Jos uskot meidän tarvitsevan neuvoja enemmän kuin saat korttiin mahtumaan, jatka toki kortin toiselle puolelle!" Ja kirsikkana kakun päällä on tuo ohjeessa oleva kutsustakin löytyvä printtikoukero.

Oi. Olen niin innoissani! Toivottavasti mahdollisimman moni vieras kirjoittelee meille terveisiä, joita voimme sitten vuosien varrella yhä uudestaan ja uudestaan lueskella.

Tämän päivän ohjelmassa...

... oli 21 kilsan lenkki numerolappu rinnassa. Kevään aikana ollut siis pikku projekti, elämäni eka puolikas.
Harmittaa, etten juossut kovempaa, kun Olympiastadionin portilla oli vielä vaikka miten paljon voimia jäljellä. Ennen lähtöä olin vakavasti huolissani, pääsenkö edes maaliin!

Väsynyt, mutta onnellinen. Huomenna taas luvassa lisää hääaiheisia juttuja :). Hyvää yötä murut!

She's at home!

Oi sitä onnea kun eilen ajelin raitiovaunulla kohti kotia ihana ihana Maggieni matkaseurana. Hellästi kannoin hänet kynnyksen yli ja nyt hän asustelee täällä meillä tuonne kesäkuun alkuun saakka. Se on kuulkaas muuten sellainen juttu, että viiden viikon kuluttua herään ensimmäistä kertaa vaimona hotelli Klaus K:n sängystä ihanan tuoreen aviomieheni vierestä. Can't wait!

Kävin siis eilen illalla noutamassa ihanaiseni Heidiltä. Heidi oli tehnyt pukuun muokkaukset ja nyt se on täydellinen!!! Tosin Maggien oli hiukan käyttäytynyt huonosti, Heidi kirjoittelikin täällä hiukan siitä, miten hankala tapaus oli kyseessä. Kiitokseksi oikkuilun selättämisestä vein muuten Heidille pullon skumppaa ja purkillisen juuri uunista tulleita valkosuklaa-karpalo-pikkuleipiä.

Testailin pukua samalla korvisten, birdcagen ja kenkien kanssa. Nuo kengät on vaan nekin niiiin ihanat! Minna ja Maggie yhteen soppii, mahtuu samaan sovituskoppiin! Nyt puku asustelee meillä siis häihin saakka ja heti häiden jälkeen se päätyy pesulaan Lovebirdsin kautta.

P.S. Tässä hässäkässä on päässyt 100 000 käyntiä pamahtamaan rikki. Miten siistii! Olen otettu :).