Mieletön päiväni

Jeah baby, vihdoinkin ruuduillenne pamahtaa luettavaksi polttaripostaus. Varoituksen sanana alkuun, että tämä postaus tulee olemaan piiiiiitkä... Ja ihan siltä varalta, että ette jaksa lukea loppuun saakka, laitan kaikki kiitoshehkutukset tähän kärkeen.

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana järkkäämässä polttareitani. Päivä oli äärettömän ihana, hauska, ikimuistoinen ja minun näköiseni. Pieniä yksityiskohtia myöten oli kyllä mietitty kaikki! Kiitokset etenkin kolmelle ihanalle kaasolleni, olette korvaamattomia. Päivän lopussa olin ihan sanaton - kirjaimellisesti! Tai oikeastaan se sanattomuus jatkui suunnilleen tiistaihin saakka... :)

Aloitetaanpa alusta. Edellislauantaina heräsin kahdeksan jälkeen siihen, kun kaasot pyyhälsivät ovesta sisään helmat heiluen ja skumppapullot poksuen ja kiskoivat minut sängystä ylös. Pientä kurkkukipuilua oli ollut ilmassa, joten parkkeerasin hetkeksi sohvalle ja vedin juomaa oikein kaksin käsin - toisessa kädessä pinkki skumppalasi ja toisessa muki Finrexiniä. Ehkä kymmenen minuuttia sain heräillä ja sitten käskettiin aamupesulle, jotta kaasot saavat meikata minut ja laittaa hiukseni. Tai noh, kukahan sitä tukkaa tupeerasikaan... Minulle oli myös hankittu niiiiiiiin siisti mekko, tuttua turkoosin sävyä ja ihan sikaihana! Ihana. Ihana. Ihana. Silityspalvelukin tuli kaasojen mukana ;). Vaihtoehtojakin oli tarjolla, minulta kun kysyttiin, että pinkit vai ihonväriset sukkikset. No daaah! PINKIT! Kokonaisuutta kruunaamaan vielä helmikorut omasta helyvarastosta ja skumppapilli. Sitten oltiinkin valmiita lähtöön.

Sain päivän aikana paikasta toiseen opastavia vihjekortteja, teemaväreissä tottakai! Ensimmäisessä vihjeessä käskettiin johdattamaan kaasot sinne, mistä kaikki alkoi. Tämähän luonnollisesti viittasi Otaniemeen. Eli taksi alle ja nokka kohti Teekkarikylää. Siellä minä istuin valkoisen C-mersun takapenkillä hokemassa "siis tää on niin siistii!", enkä uskonut kaasoja, jotka yrittivät väittää, että polttareihin ei osallistu ketään muuta.

Otaniemessä odotti koko polttariporukka pukeutuneena ihanan fiftarihenkisesti ja tyttöjen tekemä ihana aamupala. Oli lämpimiä tuoreita sämpylöitä, juustoja, smotthieta, cakepopseja, hedelmiä ja vaikka mitä. Niin ja tietysti skumppaa! Ja hei, tsekatkaa mikä kattaus! Mistäköhän joku on keksinyt kattaa pöydät pinkillä ja turkoosilla...? :) Aamupalan ohessa esittelin kaikki paikallaolijat toisilleen ja kerroin kaikista jotain hauskoja ja ihania yhteisiä juttuja. Se oli ihana hetki :).

Herätyksestä asti kaasot olivat vihjailleet, että kannattaa vähän juoda sitä skumppaa. Mietin, että mitä hittoa sitä joutuukaan tekemään. Noh, sehän selvisi, kun käteen iskettiin vihjekortti, joka käski laulamaan karaokea. Onneksi ei missään julkisessa tilassa, vältyin mahdollisilta syytteiltä. Karaoke oli järkätty aamupalapaikkaan ja homma ikuistettiin videolle, jota en ehkä koskaan halua nähdä. Laulaminen on niitä asioita, joissa EN TODELLAKAAN ole hyvä. Mutta kun sulho on vähän niinkuin musiikkimiehiä, niin jouduin tottakai hoilaamaan polttareissani.

Heti laulamisen jälkeen sitten ruvetiin toppuuttelemaan, että kannattais ehkä rajoittaa sitä skumpan juontia. Syykin selvisi, kun seuraavaksi suunnattiin Eerikinkadulle Baila Bailaan latinomix-tunnille. Joo, oli aika hikistä hommaa! Kyseistä tuntia varten mulle oli varattu mukaan jumppakengät, mekko ja luojan kiitos myös sporttirintsikat. Ennen tuntia oli vielä hyvä poseerailla iloisena, mutta totuus oli toisenlainen...

Parin ekan bisiin jälkeen meinas tulla ruumis. Ei ehkä paras idea tempasta pulloa skumppaa (tai ehkä vähän enemmänkin...) ja sitten vetästä sykkeitä johonkin taivaaseen, etenkin pikkuflunssassa. No, onneksi joltain fiksulta löytyi vesipullo ja hikipyyhe ja ekan vartin jälkeen pääsin pitämään huilitauon. Huomaattekos muuten tutun tsempparin kuvassa?



















Tunti oli kyllä kokonaisuudessaan ihan sikakiva! Sai sheikata buutia ja keikuttaa bebaa ihan mielin määrin. Hiki tuli eikä tunnin ohjaaja José antanut armoa yhtään. Tais siis joo, kaikki muut pysty kyllä himmailemaan, mutta mun oli turha yrittää mitään sellasta. Pääsin ihan "lähikontaktiinkin" "ihanan" ohjaajan kanssa... Ja meille muille oli tarjolla tervetullut tauko, kun yksi porukasta vetäisi Josén kanssa vähän ammattimaisin ottein jonkun  tanssin, jonka nimeä en muista. Mutta joo, vuosien kokemus näkyi siinä touhussa ja oli kylä kiva katsella, kun joku oikeasti osasi! Sama kaveri on muuten luvannut tehdä häätanssille korografian. Koskakohan sitä muka ehtii harjottelemaan...

Tanssitunnin jälkeen pikaset suihkut ja uudet ehostautumiset ja seuraavalle rastille. Tällä kertaa vihje vei nauttimaan Kokomo Tikibaarin tunnelmasta, ruuasta ja drinksuista. Kokomossa siis syötiin lounasta ja maisteltiin uskomattoman hyviä drinksuja, minä tietty päivän prinsessana pääsin itse tekemään oman juomani. Ja hei, tuli hyvää! Baarimikko vielä tökkäsi drinkkiini "sädetikun", jota mieluummin kutsuisin ehkä liekinheittimeksi...

En ollutkaan koskaan käynyt tuolla Kokomossa, oli kiva käydä uudessa paikassa. Kampaajani ikkunasta sitä olen kyllä kurkkinut, kun on siinä toisella puolella katua... Tosi kiva paikka ja kiva fiilis, ruoka ei ollut mitään wau-foodia, mutta maistuvaa ja hyvää. Tilattiin listalta erilaisia pikkuannoksia, esimerkiksi kampasimpukoita, scampeja ja härkää. 

Polttariporukassa oli mukana eniten teekkareita, yksi ihana lapsuudenystävä oli tullut kaukaa seinäjoelta asti ja Panun sisko oli tietysti myös mukana. Lisäksi oli työkavereita, joiden kanssa jatkoinkin seuraavalle rastille Elegia Day spahan. Elegiassa oli ohjelmassa jalkahoito, mikä oli kyllä ihana juttu hektisen päivän keskellä. Tuli niiiiiiin zen-fiilis heti, kun pääsin ovesta sisään. Ja rentoutumista edisti myös työkaverin repusta löytynyt piccolopullo skumppaa! Rakastan hemmottelua ja kauneushoitoja, tämä oli ehdottomasti yksi päivän ihanimpia juttuja.

Elegian jälkeen sain handuuni viimeisen vihjeen, joka opasti taksiin ja Rastilan leirintäalueelle. Sinne päädyttiin vaiherikkaan matkan jälkeen mm. Panun vanhemmat olivat osallisina siihen, että pääsin oikeaan paikkaan. Monellakos on ollut appivanhemmat mukana polttareissa? ;)

Rastilassa meillä oli kaksi kivaa mökkiä. Oikein kivoja ja siistejä, joskin aurinkoisella säällä hiukan kuumia... Ihan kaikki polttarilistalla olleet eivät päässeet mukaan, mutta terveiset tulivat illan parhaiden kuplien muodossa. Olivat nimittäin lähettäneet minulle pullon shampanjaa. Ihanat! Tuossa kuvassa shampanjapullon kanssa on muuten skumppapilli. Pillin ideana oli, että aina kun halusin lasin täytettä, sain puhaltaa. Sen verran oli riipaiseva ääni, että parin henkäisyn jälkeen porukka huolehti aika hyvin siitä, ettei lasi päässyt päivän aikana tyhjenemään...

Mökillä syötiin fondueta. Tykkään hirmuisesti siitä, että kun ollaan porukalla jossain, niin syödään jotain "yhteisöllistä" ja tämä oli aika nappivalinta ruuaksi mun polttareihin. Ja juustohan ei oo koskaan pahaa :). Aamupalalta tutut kattauskamat oli huolehdittu myös mökille, joten samalla väriteemalla mentiin illallispöydässäkin. Ruokailun lomassa pääsin vastailemaan Panun siskon tekemään Panu-visaan, joka ei kyllä mennyt ihan putkeen. Mulle ei todella ole kerrottu kaikkia noloja faktoja Panun lapsuudesta!

Illallisen jälkeen oli tietty vuorossa peinteinen morsiussauna. Aika pieni sauna oli tarjolla, joten minä istuin siellä pari tuntia ja muu porukka saunoi vuoroissa :). Kaasojen kanssa aloitettiin ja siitä sitten muut... Saunomiseen kuului tietty kaikenlaiset morsiussaunaperinteet, mm. kananmunat, suolat ja jauhot sun muut systeemit. Hihii, hauskaa oli! Ja vihdankin kävin viskasemassa, se jäi katolle poikittain. Kaksosia odotellessa! Pientä hemmottelua oli tarjolla myös saunassa, kun yksi kaveri hieroi hartioita ja kasvonaamionkin sain. Tämä oli kanssa ihana osuus polttareista!

Perinteiden mukaan morsiamen hiukset pitää palmikoida morsiussaunan jälkeen. Minäpäs sain ihan huikeat palmikot! Ja asiaankuuluvan värinen oloasukin oli kaasojen kassiin päätynyt aamulla mun vaatekaapista. Tämän jälkeen iltaa jatkettiin lähinnä skumppaa hörppien ja kaikenlaista jutellen. Minä juttelin vähän syvällisiä Panusta ja muut höpötteli vähän muuta. Erityisen ihanaa oli, kun yksi kaasoista keksi "mistä tykkään Hannassa" -leikin. Oli aika ihanaa kuulla, miten ihana mä oon. Oikeesti oli vähän tippakin linssissä! Nukkumaan mentiin, kun multa ei enää tullut ääntä. Loppui puhuminen siihen ja oli aika nukkumatille!

Aamulla soittelin sitten Panulle, joka tuli hakemaan mua ja lähdettiin kummipojan 2-vuotispäiville. Ihan kuosissa... Onneksi matkalla pääsin Järvenpään Mäkkiin vähän tankkaamaan... Panua odotellessa istuskeltiin terassilla nauttimassa auringosta ja hörppimässä vielä loput skumpat. Porukka lähti vähitellen kotiin ja heihei-halailua oli myös tarjolla. ISO KIITOS vielä kaikille sairaan ihanasta ja hauskasta päivästä! Best day ever!

Itse olen positiivisen yllättynyt siitä, että sisäinen kontrollifriikkini ei jaksanut herätä aamulla, vaan jäi kiltisti kotiin koko päiväksi. Pärjäsin hvyin koko päivän ilman lompakkoa, puhelinta ja kelloa. Tyytyväisenä annoin muiden viedä ja tyydyin itse nauttimaan siitä, miten siistii kaikki oli! Polttareiden jäjiltä oli ääni kateissa muutaman päivän. Vielä tiistainakin oli jännittävää vastata töissä puhelimeen, kun ei tiennyt tuleeko ääntä vai ei... Ääni oli kuulemma vahingossa pakattu rasvaisen fonduepadan ja märän pyyhkeen väliin, onneksi se kuitenkin on nyt jo löytynyt!


This bride is so so happy.

Tyylikäs äiti

Viikonloppu oli perheviikonloppu, tai oikeastaan meidän perheen naisten shoppailuviikonloppu :). Kaksi päivää on kierretty kauppoja etsien juhlavaatteita sekä äidille että pikkusiskolle. Lauantaina kaupoissa vierähti 8 tuntia ja tänään neljä... Huhhuh, kyllä minä shoppailusta tykkään, mutta rajansa kaikella...

Äidille löydettiin ihana mekko Stockmannilta, Gerry Weberin valikoimista. Minusta mekko on älyttömän ihana! Kesäinen, värikäs, raikas ja persoonallinen. Mekon seuraksi löytyi myös lyhyt jakku Stockalta ja ihana hatuke löydettiin Morsmaikusta. Jakku on sävyltään sama kuin nuo pinkit kukat  mekossa ja hatukkeen sävy mukailee mekon oransseja kukkia. Aika kiva kokonaisuus!

P.S. Pikkusiskollekin löytyi ihana mekko. Pitsiä ja turkoosia :).

P.P.S. Olen saanut käsiini vihdoin polttarikuvia, koitan ehtiä rustaamaan postauksen aiheesta huomenna.

Sulhasen korut

Eilen postailin omista blingeistäni, nyt on tasapuolisuuden vuoksi vuorossa sitten sulhasen "korut". Sulhaselle tulee siviilivihkimiseen päälle graffitinharmaa himmeästi hohtava Turon melko slimfit puku. Sivumennen sanoen sulho näyttää puvussa huikeen komealta! Vielä on vähän auki, että tuleeko alle liivi vai ei ja minkä värinen paita ja solmio hankitaan. Hääjuhlaan sulho pukeutuu harmaaseen sakettiin (eli tämäkin päätös on saatu tehtyä vihdoin), hopeiseen liiviin ja fuksiaan plastroniin.

Kihlapäivämme kunniaksi  jo tammikuussa tein sulholle kahdet kalvosinnapit. Joo, en osannut päättää, kummat on kivemmat, niin tein kahdet. Saa sitten molemmille päiville omat... Ja lisäksi hankin synttärilahjaksi taskukellon, joka myös pääsee käyttöön. Siinäpä ne sulhon korut sitten onkin. Tietysti kihlasormus on sormessa, toista sormusta ei Panu halunnut. Niin ja ehkä myös solmioneula siviilivihkimiseen, ei olla vielä varmoja sen suhteen että mitä siellä on kaulassa :).

Tässä kuvamateriaalia, onkos ihania?

Morsiamen korut

No huh, olenpas ollut superlaiska postaaja viime aikoina... Mutta yksi syy on ainakin viime viikonlopun huikea polttarisetti, josta kovasti haluaisin päästä jo kirjoittamaan postausta!!! Mutta siis, asiaan...

Tärkein morsiamen koruista on tietysti THE sormus. Oma ihanaiseni on valmiina toukokuun alussa, eli siis ensi viikolla. Siistiä! Sitten pitääkin vain suunnata Tampereelle noutamaan kaunokainen kotiin. Ehkäpä saan jonkun kaasoista matkaseurakseni :). Mielettömän sormuksen lisäksi tulee tälle harakalle aika kasa muutakin kimallusta ja blingiä.

Korviin laitan ihanaisen Domin käsistä syntyneet pisaranmuotoiset kaunottaret. Ihan mielettömät korvikset, juuri sellaiset kuin halusinkin. Ranteeseen sujautan Ninkan valikoimista löytyneen strassirannekorun, josta ei ainakaan säihkettä puutu. Rannekorukin on ah-niin-ihana! Vai mites on, tykkäättekö?

Viikonlopun tunnelmia

Tämä hiukan huonolaatuinen pikaräpsy kertonee jotain viikonlopun tunnelmista... Tarkempaa selostusta luvassa, kunhan saan kuvamateriaalia käsiini :). Oli mielettömän ihana päivä!

Hyviä uutisia

Kuva

Hesarin nettisivuilta oli luettavissa hyviä avioliittouutisia. Avioliittoja solmittiin 470 kappaletta enemmän kuin vuonna 2011. Avioerojen määrä puolestaan oli laskusuunnassa, eli erojen määrä oli 429 vähemmän kuin edellisvuonna. Kaikenkaikkiaan viime vuonna mentiin naimisiin 28 878 kertaa ja erottiin 13 040 kertaa. Aikamoinen eromäärä kuitenkin on, hui!

Kaikista solmituista avioliitoista ensimmäisiä liittoja oli noin kolme neljännestä ja uudella kierroksella oli neljäsosa naimisiin menneistä. Täällä blogimaailmassa tuntuu morsianikä olevan hiukan keskiarvon alapuolella, sillä ensikertalaisten morsianten keski-ikä on 30,8 vuotta koko valtakunnan tasolla. Meistä suurin osa taitaa kuitenkin olla alle 30? :)

Parisuhteen rekisteröinnit on luonnollisesti myös huomioitu Hesarin artikkelissa. Yhteensä parisuhteita rekisteröitiin 329, näistä 219 oli naispareja ja 110 miespareja.

Mutta siis, hyviä uutisia sen suhteen, että avioliittoja solmitaan enemmän ja erotaan vähemmän, vaikka radikaalia tilastoparannusta ei olekaan tapahtunut :). Ensi vuonna vastaavassa artikkelissa meidänkin avioliitto on yksi tärkeä osa tuota tilastoa, jei!

Ai niin joo. AAAAAAARGH! Meidän häiden ilmottautumisaika päättyy sunnuntaina, eli YLIHUOMENNA ja tähän mennessä tulemisestaan tai ei-tulemisestaan on kertonut meille ALLE KOLMASOSA vieraista. Eli vielä YLI SATA vierasta, joista ei ole kuulunut yhtään mitään. Missä vika? Olen kyllä vähän ihmeissäni tämän ilmoasian kanssa, vaikka tajuankin, että porukka jättää tällaiset viimetippaan. Jos sunnuntaihin mennessä ei saada ilmovyöryä, niin ihan sairaan kiva soittorumba edessä. Oi miksi ihmiset ei tajua ilmottautua? Olenko vaan hysteerinen morsian vai onko tää oikeesti jotenkin epänormaalia?

Kiitollinen morsian

Kuva

Myönnän, että hääjärjestelyt voisi hoitaa myös nopemmin ja vähemmällä vaivalla. Mutta me (etenkin minä) haluamme tehdä päivästä mahdollisimman täydellisen viimeistä yksityiskohtaa myöten. Varmastikaan lopputulos ei ole täydellinen kaikkien mielestä, mutta riittää, että se on meidän näkökulmastamme paras mahdollinen. Kaikenlainen säätäminen ja extrajuttu vaatii kuitenkin paljon aikaa ja uskomattoman määrän suunnittelua, soittelua, sähköpostittelua ja nettisurffailua. Ja tietenkin ihmisiä, jotka auttavat toteuttamaan kaiken!

On aika uskomatonta, miten paljon olemme jo nyt saaneet apua (vaikkakin minulta tuntuu puuttuvan kyky delegoida...) ja miten moni vielä ennen häitä on lupautunut auttamaan meitä monissa pienissä ja isommissa jutuissa. Ja uskomattoman moni asia on hoitunut tavalla tai toisella ystävien, tuttavien ja sukulaisten kautta. Niinpä ajattelin nyt jo tähän väliin kirjoittaa näin julkisestikin kiitokset niille, jotka ovat mahdollistaneet ja tulevat mahdollistamaan meidän juhlamme sellaisina, kuin haluamme niiden olevan. Kiitoksille ei ole olemassa tärkeysjärjestystä, jokainen pienikin asia on ison kiitoksen arvoinen!

Lempeitä laineita

Tänään oli koekampauspäivä! Itsehän olen siinä mielessä onnentyttö, että meillä on sekä siviilivihkiminen, että kirkkosetti ja saan siksi kaksi eri kampausta ja kaksi eri mekkoa. On siis hiustenkin suhteen varaa valita ja tänään oli vuorossa siviilivihkimiskampauksen testailu Keltaisessa Kabinetissa.

Koska minulla on ihanat pitkät ja epäsuomalaisen paksut hiukset, olen haaveillut siviilivihkimiseen jonkainlaista kiharasettiä, että hiukset voisivat olla auki koko upeudessaan. Tänään siis testailtiin, miten tuo luonnistuu, koska hiukseni ovat myös melkoista jouhta ja aika raskaat. Ymmärrän siis, että tämä kiharahomma ei välttämättä toimi ihan kuin Strömsössä...

Homma aloitettiin hiusten pesulla ja kuivaamisella, ihan rutikuivaksi niitä ei kuitenkaan vedetty. Seuraavaksi pää täyteen rullia kunnon housewife-tyyliin ja eikun puhallustötterö päähän ja Olivia käteen. Niin ja eväät kanssa! Sitten aukaistiin rullat, harjailtiin ja aseteltiin kutreja ja lopulta oltiin tyytyväisiä. Minusta tuli aika nätit kiharat ja sellaiste, mitä olin hakemassakin. Inspiraatiotahan postailin joskus täällä. Nuo inspiskuvat ovay luonnollisesti vimpan päälle aseteltuja eikä tuollaista saa aikaan in real life, vaikka mitä tekisi. Tai siis joo, ehkä muutamaksi sekunniksi, mutta ei todellakaan pysyvänä ratkaisuna.

Nyt tämäkin on testattu. Lopputulos hyvä! Kitos Pia! Olipahan ainakin aika hauskaa taas lörpötellä kampaajan kanssa ja lukaista pari naistenlehteä. Ja illan iloksi vielä kävin ulkoiluttamassa kiharoita yhden skumppalasillisen verran seurana yksi ihanista kaasoistani :).

Pientä fiksausta

Kuva

Hääpuku on roikkunut anoppilan vintillä viime kesästä saakka ja hyvä niin. Jos puku olisi ollut täällä meillä, olisin koko ajan olut räpläämässä sitä ja se olisi varmaan jo täynnä tahmaisia sormenjälkiä... Eilen puku muuttikin sieltä vintiltä Heidille hoitoon. Hiukkasen pitää tehdä rintaan normikorjailua ja helmaa lyhentää, tällainen tavallinen tappi kun olen. Mutta ah, on se puku vieläkin ihana! Vaikka en olekaan ihan ajan hermolla kaiken pitsin ja tyllin kanssa, vaan päädyin taftipukuun, niin se on silti niiiiin kaunis. Ja näyttää niiin hyvältä mun päällä! Onneksi en ole ainoa, joka on vähän last-season, koska Heidikin tunnusti tykkäävänsä taftista materiaalina. Ja onpas muuten ihana ihminen tuo Heidi, suosittelen ehdottomasti kaikille muillekin, jotka kaipaavat hääpukulääkäriä.

Jotenkin olin siinä hässäkässä vähän kujalla ja unohdin täysin esimerkiksi näppäillä kuvia, vaikka kamerakin oli oikein mukana. Meni vähän silleen viuuuuh koko tilanne. Mutta ehkäpä sitten, kun menen pukua noutamaan, saan ihailtua sitä enemmänkin. Ja näpsittyä kuvia esimerkiksi ihanista Parikoistani sieltä helman alta ;).

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! Itse täällä ihmettelen, että joko taas on maanantai. Miten nämä  viikot menee niin nopeasti eteenpäin? Iiks, tässähän tulee vielä hääkiire!

Aamulla varpaammekin pussailivat

Tässä häähumun pyörityksessä olen välillä miettinyt, että meneeköhän tämä yksityiskohtien hiominen hiukkasen liian pitkälle välillä... Esimerkiksi postimerkit ovat aihe, josta on kirjoiteltu useammassakin blogissa, niin myös tässä blogissa. Postimerkkivalikoimaa selattiin silmät sikkaralla Itellan verkkokaupassa ja pähkittiin, että mitkä merkit passaisi meille parhaiten. Mutta hey c'moon, ne on postimerkkejä! Mitä väliä sillä on, onko siinä pioni vai puolukka kuoren nurkassa? Niin. Onhan sillä. Mutta taidamme jakaa ainakin täällä blogimaailmassa filosofian: "Jos tehdään, niin tehdään kunnolla."

Nytpä siis esittelen teille yhden pienenpienen yksityiskohdan, eli vessapaperit. Sillähän vasta onkin merkitystä, että millaista paperia siellä vessassa on tarjolla... Mutta kun, Lambi sattui tarjoamaan juuri tänä keväänä ihanaa romanttista vessapaperia, jossa on ihania mietelauseita. No tottakai sitä oli pakko ostaa!!! Ja ihan Porvoosta asti on meidän rullat kotiin hinattu. Meillä siis vieraat saavat lueskella Akkarin sijaan vessassa siirappisia mietelauseita ja erittäin ekologista on, että lukemisen jälkeen voikin paperituotteen laittaa sitten hyötykäyttöön. Miten näppärää!

Tämän vessapaperin suhteen on eri paikoissa (lue: keskustelupalstoilla) oltu montaa mieltä. Toisten mielestä tämä on tosi jees ja toiset pitävät melkoisen kieroutuneena sitä, että tällaisia herkkyyksiä on painettu vessapaperiin, jonka käyttötarkoitus on ehkä sitten vähän vähemmän herkkä. Ja jos olette panneet merkille kevään aikana keltaisen lehdistön uutisoinnista, niin Norjassa tämä vessapaperi aiheutti jonkinlaisen skandaalin, tai ainakin seurakuntamummoille lähes rytmihäiriöitä. Norjassa oli päässyt lipsahtamaan paperiin mietelause, joka olikin itse asiassa peräisin Raamatusta, tarkemmin vuorisaarnasta. Itse asiassa olen itsekin sitä mieltä, että raamatunlauseisiin pyyhkiminen ei ole ihan korrektia, vaikka muuten tällainen paperi onkin ihan hauska idea.

Väittäisin kyllä, että joku on varastanut idean tähän paperiin minulta ja siskopuoletani. Joskus penskana keksittiin kääriä vessapaperirulla auki, kirjoitella sinne kaikenlaisia hassuuksia ja rullata se huolella takaisin kiinni. Äitillä oli hauskaa vessassa, tuo kyseinen rulla löytyy ehkäpä vieläkin jostain kaappien kätköistä kotikotoa.

Niin ja oma suosikkini noista mietelauseista on "Aamulla varpaammekin pussailivat", miten söpö! :)

Whiskey in the jar!

Joo, se varmasti on jo melkein kaikille selvää, että meille(kin) tulee karkkibuffa. Mutta sehän on ihan tyttöjen juttu! Ja ällösöpöö! Siksipä meillä tasapainon vuoksi on luvassa myös viskibuffa, vähänkö siistii!?

Ostettiin meidän reissulta hiukkasen alkoholia. Kaikki kuvassa näkyvät, eli neljä viskiä ja niiden seuraksi yhden konjakin ja bonarina vielä myös kolme pulloa Hendrick's giniä. Että meillä on sitten varmasti myös hyvät GT:t tarjolla bileissä.

Ideana on siis, että karkkibuffan viereen tulee buffa, jossa on tarjolla viskiä ja konjakkia. Jokainen näistä juomista innostunut voi sitten oman makunsa mukaan ottaa yhtä tai useampaa sorttia maisteltavakseen. Näitä kukaan tuskin ryystää mukitolkulla, joten uskoisimme, että viisi litraa riittää ja jää vielä varmaan jonkin verran ylikin.

Mitäs mieltä siellä ruudun takana ollaan tästä ideasta? Kiva vai ei? Luuletteko, että tällainen buffa saa teekkaripojat iloisiksi?

Making of hääkutsut

Esittelin kutsun teille aikaisemmin jo postauksessa, jonka olin ajastanut teille loman ajaksi, mutta valotan hiukkasen enemmän nyt sitä, miten kutsuista tuli sellaiset kuin tuli.

Ihan aluksi meikkis oli käsistään kätevänä ihmisenä sitä mieltä, että meidän kutsut tulee olemaan sellasta huolella ja hartaudella askarreltuja itte-tein-malliston luomuksia. Ei siis mitään painotaloja tai muita, vaan paperitarpeita, liimaa, printteri yms. Noh, sitten internetin hääideaviidakossa pyörittyäni rupesi houkuttelemaan painetut kutsut, mutta halusin kuitenkin niihin myös jotain omien käsien jälkiä. Lopulta ideat jalostuivat siis painatettuihin kortteihin, jotka kääräistiin täällä blogimaailmassa nyt niiiiiiiin in oleviin kakkupapereihin. Eli superpersoonallista taas kerran, eikö vain? (Vähintään yhtä persoonallista kuin karkkibuffa, vintagehenkiset jutut, Photo Booth jne. jne. Mutta hei, mun puvussa EI oo tylliä eikä pitsiä ;)

Kihlakuvausten yhteydessä otettiin siis kuvia, joita hyödynnettiin kutsussa. (Joku näppärä lukija saattaakin ehkä havaita, että näissä kutsuun päätyneissä kuvissa ja kihlakuvissa on jotain pientä eroa...) Tykkään itse ihan hirmuisesti tuosta Tahdomme-kuvasta, siinä on kovin jotain hauskaa. Kutsut painatettiin lopulta pähkimisen jälkeen helmiäispaperille, joka oli tosi kiva vaihtoehto, joskin hieman hintavampi. Helmiäinen teki kutsusta jollain tavalla paljon pehmeämmän kuin normaali mattavalkoinen kartonki.

Korttien toisella puolella oli siis kuvia meistä ja toisella sitten tekstiä. Yhdessä kortissa oli kartta, joka on musta ihan huikeen siisti! Karttafiksatoitunut minä heittää sisäisiä kärrynpyöriä joka kerta tuon kartan nähdessään. Korttien suunittelusta iso kiitos meidän kuvaajalle Jori Heinoselle, joka toimii myös meidän hovigraafikona. Teksteihin HannaPanu ja Hääinfo etsittiin aika pitkään sopivaa fonttia internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta mikään ei oikein toiminut. Aikamme siinä pähkittiin, kunnes lopulta otin käteen valkoisen paperin ja mustan tussin ja lopputuloksen näette tuossa. Eli siis painotuotteessakin on mukana kätteni jälki :).

Kortit laitettiin siis pinoon ja ympärille käärittiin kakkupaperi, josta ylimääräiset päät nipsaistiin saksilla pois. Lisäksi sitaistiin pakettia kiinni pitämään kolmen väristä paperinarua, teeman mukaisissa väreissä tottakai, ja kirsikkana kakun päälle pinkki lappunen, johon kirjoitin "Sinä vain, sinä vain". Kuka arvaa, miksi juuri tuo teksti? Arvaajalle palkinnoksi hyvä mieli ;). Oli muuten yllättävän työlästä tämä kutsujen kokoaminen ja siinä sainkin apua ihanalta ystävältäni O:lta, joka on ilmoittanut, että häntä saa nakittaa yhtä paljon kuin kaasoja. (Niin että O, joku orjatyöilta taas luvassa lauantaina, vieläkö uskallat tulla meille? Hih.)

Itse kutsuissa hallitsevana värinä oli tuo pnkki/fuksia, joten kuoriin valikoitui sitten tuo vedenvihreä, tai olisiko enemmänkin minttu kuitenkin tämä sävy? Ja lisää kakkupaperia kehiin myös! Osoitteet kirjoitin fuksialla ja postimerkeiksi valikoitui ihanan kirjavat ja ihanat sydämiä täynnä olevat merkit. Voin kertoa myös, että kakkupaperin liimaaminen kirjekuoriin ei ollut ihan nopein juttu!

Pari sanaa vielä kutsujen painatuksesta. Meillä painopaikaksi valikoitui @Digi, joka sijaitsee ihan Lintsin kulmilla siinä Helsingin urheilutalon lähellä. Painossa palvelu oli nopeaa, koevedokset sai todella pikaisesti ja itse painatuskin vei vain pari päivää. Hyvää palvelua ja hyvää jälkeä, ei mitään negatiivista sanottavaa. Yhteydenpito sähköpostilla oli nopeaa ja vaivatonta, vieläpä soittivat perään kyselläkseen selvennyksiä juttuihin juuri ennen painatusta. Kortteja meni tilaukseen yhteensä 200 ja hintaa kaksipuolisella väripainatuksella tuli noin 180 euroa. Kun lasketaan mukaan kakkupaperit, narut ja kuoret, niin kokonaishinta sadalle kutsulle oli ehkä noin 220 euroa plus postimerkit.

Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen, isot kiitokset kutsujen suunnittelusta ja kuvista vielä erityisesti Jorille! Kivaa kutsuissa on erityisesti se, että lopputulos henkii mielestäni sitä, millaiset juhlat on luvassa. Tyylikkäät, mutta hyvin rennot ja kuplivan iloiset.


P.S. Pakko jakaa teidän kanssa ihan paras ilmottautumisviesti: "Mikä onni onkaan, että vielä tuoksuu romantiikan henki Otaniemen illoissa! Liikuttuneena hääkutsun järisyttävästä värimaailmasta ja käsityön ikiaikaisesta herkkyydestä tunnen pakottavaa tarvetta vastata tähän mitä painokkaimmin: Kiitos kutsusta. Tottakai tulemme. Ja syömme mitä rahvaalle tarjotaan."

Turistit teneriffalla!

Ah, loma! Harmi vaan, että se meni jo. Alle viikko kotona ja tuntuu nyt jo, että mikä ihmeen loma! Mutta olipahan ihanaa nollailua.

Käytiin siis Kanarialla, saarista matkakohteena oli Teneriffa ja tarkemmin sanottuna Puerto De La Cruz. Odotin paikkaa täynnä finnkaraokea, ruotsalaisia ravintoloita ja turisteja sandaaleissa ja sukissa. Mutta huolimatta ennakkoasenteesta ja seuramatka-aplodeista lentokoneessa oli reissu ihan positiivinen kokemus.

Puerto De La Cruz oli kiva pikkukaupunki, jossa oli älyttömän ihana ja idyllinen rantabulevardi ja mukavat näköalat ylempää kaupungista alas rannalle. Ravintoloiden taso ei häikäissyt, kaupungin hienoin(?) ravintola tarjosi pakastelohkoperunoita (kyllä, ehtaa Rainbow-tasoa) ja ylikypsää parsaa. Ravintolalla oli Michelin-suositus, mutta huomioiden ruuan taso ja se, että palvelun tasokin laski aterian edetessä kuin lehmän häntä, voisin olettaa Michelinin heppujen olleen kännissä tai muun aineen vaikutuksen alaisena suositusta antaessaan.   Sinänsä ruoka oli ihan kohtalaisen ok ainakin yleiseen paikalliseen tasoon nähden, mutta odotukset olivat hiukkasen korkeammalla. Muita ruokakokemuksia reissulta oli sandwichit, jotka olivat lähes syömäkelvottomia ja pohjaan palanut paella. Parhaat ruokaelämykset koettiin hampurilaisten ja pizzan parissa, siinäpä siis lähtökohta kaupungin ravintoloiden tasolle. Ai niin, söin myös taivaallista possun poskea ja Panulla oli aivan mielettömän hyvä metsäsienirisotto samassa ravintolassa! Ylläri, että käytiin kyseisessä syöttölässä kolme kertaa loman aikana, listalta löytyi mm. pizza carbonara, joka oli kanssa tosi hyvää.

Hotelli meillä oli ihan ok tasoa, aamupalalla chorizoa leivälle ja uima-allaskin löytyi. Ja hieroja, joka puolen tunnin hieronnan hinnalla hieroi melkein puolitoista tuntia, kun ei ollut ruuhkaa... Ainoa miinus oli, että ekana yönä oli "pikku" vesivahinko, jonka vuoksi käytävä oli enemmänkin uima-allas, kun tuli hiukan vettä katosta läpi.

Ihan kivasti keksittiin viikoksi tekemistä, makoilun ja hömppäromskujen lisäksi matkaan mahtui eläintarhaa, tulivuorta, autoilua serpentiiniteillä, vesipuistoa, botanical gardenia ja kaikenlaista. Kokonaisuudessaan aivan ihana loma ja tietysti aivan ihana matkakaveri! :) Tässä vielä kuvina paloja meidän matkasta.

Musta vai harmaa...

Hopsan! Terveisiä Teneriffalta. Rentoutunut ja ruskettunut morsian on takaisin täällä ruudun äärellä ja yrittää kiriä reissun aikana ilmestyneet lukemattomat postaukset kaikista ihanista blogeista. Olipas kyllä ihana loma!

Kuten uusin Mennään naimisiin -lehtikin kertoo (esiinnymme siellä melkein oikeilla nimillä tekstissä sivulla 85...), on meillä ollut mielessä Panulle häihin Bonjour-puku. Ja aika vakuuttuneita oltiin siitä, että sellainen sulholle puetaan päälle hääjuhlapäivänä. Mutta kuinkas ollakaan, sovituksessa päädyttiin lopulta siihen, että saketti on kuitenkin kivempi. Muutenhan setti on käytännössä ihan sama, mutta takki on erilainen. Bonjourissa se oli jotenkin raskaampi...

Noh, kun oltiinsaatu suunnilleen päätettyä, että saketti on lopullinen valinta, niin sitten iski värivaikeus. Käytiin sovittelemassa saketteja Frakkipalvelu Namissa jo pari viikkoa sitten ja siellä oli vain mustia. Löydettiinkin kiva paketti hopeisella liivillä ja fuksialla väripilkulla kaulassa, tuo kuva tuossa alla vähän valehtelee värejä. Mutta tänään mentiin Suomen pukuvuokraamoon sovittelemaan myös harmaata sakettia, ja siinä sivussa käytiin läpi kaikki bonjour-vaihtoehdotkin. Loppusuoralla on nyt joko harmaa tai musta saketti, asusteiden väri pysyisi samana.

Valinnan vaikeus iskee! Panu ei osaa päättää, kumpi olisi kivempi ja minustakin molemmat on kivoja. Musta on tietysti perinteisempi ja klassisempi, aina varma valinta. Harmaa taas olisi väriltään jotenkin kevyempi ja kesäisempi ja erottuisi vierasjoukosta paremmin, suurimmalla osalla miesvieraista on kuitenkin tumma puku... Kumpi vai kampi? Sanokaas se! Tämä tuntuu olevan vaikempaa kuin oman hääpuvun ostaminen ;). Onneksi Panu päättää, minun ei tarvitse!

P.S. Kumpi sinusta on kivempi?

P.P.S. Kriisi! Meidän kutsut on menny perille tiistaina, mutta ilmottautuneita ei ole vielä käytännössä yhtäkään. Noin yhdeksänkymmentä kutsua lähetetty ja yksi täti ja yksi serkku miehineen ovat ilmottautuneet. Eiks meidän vieraat haluu tulla meidän juhliin ;)?

Tahdomme, tervetuloa!

Hopsan, tässä meidän kutsu, joka toivottavasti nyt jo on tavoittanut vieraat :). Eli kutsussa on kolme korttia, kaksi vierekkaistä kuvaa on aina yksi kortti molemmilta puolilta. Kun vieras avaa kutsun, tulee ensimmäisenä näkyviin tuo kuva, jossa pidämme tahdomme-kylttiä, sitten päivämäärä ja lopulta tuo tervetuloa. Ja toisella puolella korteissa on sitten nuo tekstit. Kokonaisuus on kiva, mutta omaa silmää haittaa tuon viimeisen kuvan muista poikkeava värimaailma. Ehkä kuitenkin pystyn elämään asian kanssa :). Maanmittarin sydäntä lämmittää erityisesti noin hieno kartta!

Kutsuihin häslättiin myös narua ja kakkupaperia sun muuta, mutta postailen niistä askarteluista enemmän sitten, kun palailen kotiin. Nyt on menossa viimeinen lomapäivä, kohta onkin jo aika hypätä koneeseen ja suunnata takaisin kylmään Suomeen, toivottavasti kevät on lähtenyt parempaan vauhtiin loman aikana...