Eilen kirjoittelin siitä, mitä laitetaan hääpuvun alle. Tänään kirjoittelen siitä, mitä laitetaan hääpuvun päälle :).
Ihana äiti teki minulle silkmohair-langasta pitsihuivin, jonka voin kietaista olkapäilleni kirkkoon. Tai jos ei istu ollenkaan puvun kanssa, niin sitten käytän sitä lämmikkeenä illan viiletessä. Itse huivia en ole vielä päässyt hypistelemään, mutta kuvan olen saanut. Eikös ole kaunis?
Huivi on tehty Austermann Kid Silkistä, jossa on 75 % kid mohairia ja 25 % silkkiä. Lankaa saa esim. Silmusolmusta. Ohje on peräisin Ulla verkkoneulelehdestä ja mallin nimi on henkäys. Äiti muokkasi ohjetta sen verran, että lisäsi yhden kuvion, eli kuvio toistuu kolmen sijasta neljä kertaa, jotta huivi olisi hiukkasen leveämpi. Lanka oli myös paksumpa kuin alkuperäisessä ohjeessa ja muistelisin, että äiti sanoi käyttäneensä kutosen puikkoja...
Eikös se vanha tuttu sanonta ollutkin: "Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain omaa, jotain lainattua ja jotain äidin tekemää"? :)
Illalla voisin postata teille eilisestä Gaijin-herkuttelusta... Oli ihana ilta ihanassa ravintolassa!
Oikein kaunis! Meidän äiti on myös tosi taitava tekemään käsitöitä ja mua vähän harmittaa, etten ehtinyt "tilata" häneltä esim. Jotain huivia puvun kanssa, kun tuli niin kiire loppumetreillä.
VastaaPoistaTosi kaunis! Ja ihanammaksi huivin tekee vielä se, että se on juuri äidin tekemä. :)
VastaaPoistaMukavaa, että äitisi on tehnyt sinulle häihin jotain noin kaunista. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivaa ja tehdä käsitöitä.
VastaaPoistaVoi, niin kaunis huivi! :)
VastaaPoista