Ihanaa juhannusta ihan kaikille! Rentoutukaa, nauttikaa, syökää hyvin ja saunokaa. Pulahtakaa järveen ja kerätkää seitsemän kukkaa tyynyn alle. Ja jos tiedossa on juhannushäitä, niin juhlikaa!
Minä lähden mökille juhannusta viettämään ihan kohta pian ja palailen ensi viikolla. Loma alkaa, eikä ole onneksi kiire mihinkään, joten mökiltä tullaan kun tullaan, eikös kuulostakin hyvältä?
21.6.2012
20.6.2012
Kukkatukka
Hääkampaus on jotain, mitä en ole vielä paljoakaan miettinyt. Yksinkertainen on kaunista, toisaalta romanttinen kiharakin olisi ihana. Letit ovat nyt juuri pinnalla ja minäkin tykkään niistä kovasti. Sivunuttura vai jotain muuta? Vaihtoehdot ovat vielä avoinna, mutta luulenpa, että kunhan joskus sen puvun hankin, niin sitten myös kampausongelma alkaa ratketa. Toivottavasti.
Huntua minulle ei nyt näillä näkymin ole tulossa. Hääpukua sovittaessani kokeilin myös huntua, mutta jotenkin se ei vaan toiminut. Ehkä olen liian lyhyt tai jotain, mutta tuntui kuin päälleni olisi ängetty liikaa kaikkea. Kuitenkin jotain haluan hiuksiini laittaa, olisiko se sitten jonkinlainen kampakoriste vai mikä, sitä en tiedä. Tuskinpa ainakaan tiara tai panta (isopäinen kun olen, niin pannat tuppaavat painamaan ihan kamalasti ja päänsärky ei ole hääpäiväksi toiveissa...), mutta kukat voisivat ehkä olla vaihtoehto.
Aidot kukat, mikäpä sen kauniimpaa. Mutta miten ne kestävät, jos on kovin kuuma päivä? Ja millaisia kukkia? Isoja, pieniä, vähän, paljon? Tässä muutamia kuvia, jotka mielestäni ovat nättejä. Näistä ei kyllä yksikään lopulta sitten säväyttänyt ihan kunnolla... Ehkä minä vielä löydän sen oikean ratkaisun :).
Niin ja huomatkaahan arvonta!

![]() |
Kuva: Elizabethannedesigns |
![]() |
Kuva: msil.pointblog.fi |
![]() |
Kuva: cherrymarry.com |
![]() |
Kuva: Slodive |
![]() |
Kuva: Myweddingflowerideas |
19.6.2012
Pukusovituksia, first time!
Perjantaina kävin sovittamassa pukuja, käyntikohteina olivat Niinatar, Stilissima sekä Kaunis morsian. Näistä ehdottomaksi suosikkipaikakseni nousi Niinatar, jossa oli todella hyvää palvelua ja aivan ihana myyjä. Kuviakin sai ottaa. Stilissima oli myös kiva paikka ja sielläkin oli hyvä palvelu, mutta kohdalleni osunut myyjä ei ollut aivan niin mukava kuin Niinattaren myyjä. Kauniissa morsiamessa taas tuli lähinnä sellainen olo, että anteeksi kun olen täällä. Myyjä ei hymyillyt kertaakaan, ei puhunut juuri mitään eikä vaikuttanut yhtään siltä, että haluaisi minun ostavan puvun heiltä.
Tämä oli tosiaan ensimmäinen sovittelukerta ja tarkoituskaan ei ollut löytää unelmien pukua samantien. Mutta eihän se olisi kuitenkaan haitannut :). Ensi viikolla menenkin Turkuun kyläilemään yhden kaasoni luo ja hän on varannut ajat kahteen sovitukseen, sovituspaikkoina ovat Fiancée sekä Marinette. Katsotaan, mitä sieltä löytyy. Myös Tampereelle Morsiusgalleriaan on tarkoitus mennä heinäkuun puolivälin jälkeen katsastamaan valikoimaa.
Muttamutta, mitä pukuja tulikaan sovitettua ja mikä oli hyvä ja mikä ei?
Stilissimassa oli kaksi kivaa pukua. Toinen oli White Onen Toscana ja toinen oli Demetrioksen puku nro 533. Kumpikaan ei lopulta ehkä ihan säväyttänyt sillä tavalla kuin haluaisin, mutta molemmat olivat kuitenkin varsin kivoja. Ja Demtriokselle iso plussa siitä, että puku tuntui päällä siltä, kuin olisi pumpulissa uinut! (Täytynee mainita, että mukanani ollut kaaso ei ollut tämän Demetrioksen suurin fani...)
Niinattaressa oli oikeastaan kaksi ihanaa pukua. Ehdoton suosikkini oli Victoria Janen Tiffany. Ihana pitsillä päällystetty kauneus, joka lumosi yksinkertaisuudellaan ja istuvuudellaan. En olisi uskonut, että mikään lähellekään merenneito istuu minulle, mutta oi että se näytti hyvältä! Tiffany oli kylläkin parempi mielestäni ilman vyötä kuin vyön kanssa, ainakin minun päälläni... (Ja tämä oli sekä minun että kaason suosikki sovittelukierroksen puvuista...) Toinen kiva puku Niinattaressa oli Enzoanin Belgium.

Demetrios edestä... |
![]() |
... ja takaa. |
![]() |
White One Toscana edestä ja takaa. |
Niinattaressa oli oikeastaan kaksi ihanaa pukua. Ehdoton suosikkini oli Victoria Janen Tiffany. Ihana pitsillä päällystetty kauneus, joka lumosi yksinkertaisuudellaan ja istuvuudellaan. En olisi uskonut, että mikään lähellekään merenneito istuu minulle, mutta oi että se näytti hyvältä! Tiffany oli kylläkin parempi mielestäni ilman vyötä kuin vyön kanssa, ainakin minun päälläni... (Ja tämä oli sekä minun että kaason suosikki sovittelukierroksen puvuista...) Toinen kiva puku Niinattaressa oli Enzoanin Belgium.
![]() |
Victoria Jane Tiffanyn ihana sydänpääntie... |
![]() |
...ja upea pitsireunainen laahus! |
![]() |
Enzoani Belgium |
Kauniista morsiamesta en mitään kivaa löytänyt. Vinkkinä kuitenkin muille: Jos olet harkinnut kyseisen liikkeen pukuja, niin siellä on juhannukseen saakka kaikki puvut max. 800 euroa. Eli kalliimmasta puvusta saattaisi saada oikeinkin hyvän säästön aikaiseksi!
Sovittelukierroksen jälkeen päällimmäiseksi jäi sellainen olo, että tähtäimessä on puku, jossa on ehdottomasti pitsiä, ja ehkä myös tylliä. Kaikki kokeilemani satiinipuvut olivat ehdoton nounou! Olen siis aikakin vähän viisaampi nyt.
Sovittelun jälkeen loputkin kaasot pääsivät liittymään seuraamme ja illan ohjelmassa oli skumppaa Espan puistossa, hyvää ruokaa ja viiniä (ja lisää skumppaa) meillä ja tietysti häähöpöttelyä ja muutakin juoruilua. Niin ja ihana mieheni oli käynyt (ennenkuin lähti kotoa karkuun) ostamassa meille laatikollisen Geisha-konvehteja, jotta saatiin herkutella! Kaikenkaikkiaan oli ihana perjantai ja siitä olikin sitten hyvä jatkaa pirteänä kaverin polttareihin lauantaina aamulla ennen seitsemää...
18.6.2012
Arvontaa pukkaa!
Fiilistelijän pilvilinnoja -blogissa on aivan ihana arvonta, käyhän kurkkaamassa!
Palkintona jotain Rimman itse tekemää, ja aivan ihanaa!
Onnea arvontaan!

Eli nyt on yli 10 000 lukijaa käynyt blogissani! Ihanaa! Kiitokseksi siitä ja sen kunniaksi järjestän nyt lupaamani arvonnan. Arvontoja näyttääkin olevan paljon liikkeellä tällä hetkellä, kannattaa tsekkailla muitakin arvontoja ja osallistua!
Yksi kaasoistani harrastelee ihanien korujen tekemistä, olenkin hänen koruistaan postaillut jossain jo aiemminkin. Kannattaa käydä kurkkaamassa sekä Cutiepiekorut että Kastekorut.
Tämänkertainen arvontapalkinto on Kastekoru-sarjaan kuuluvat aivan ihanat korvikset (kelpaisivat minullekin!). Materiaaleina korvakoruissa on käytetty magentavärjättyä kukonsulkaa, valkoisia makeanvedenhelmiä, kristallihelmiä ja hopeitua messinkilankaa. Koukut ovat korumetallia. (MUOKKAUS! Koukut ovat hopeaa.)
Arvontaan voi osallistua 2.7.2012 saakka ja juhlallinen arvonta suoritetaan 3.7.2012.
Onnea arvontaan!
Tässä vielä arvonnan säännöt, jotka varmaan ovatkin monille tutut:
1) Jätä jäki itsestäsi kommentoimalla tätä postausta, niin pääset mukaan yhdellä arvalla. Huom! Jos olet anonyymi, niin joku nimimerkki tms, josta sinut tunnistaa, olisi kiva. Kommentiin voisit kirjoittaa palautetta, toiveita tai mitä vaan. Voit vaikkapa kertoa mistä aiheista haluaisit minun kirjoittavan blogiini.
2) Saat toisen arvan, jos seuraat blogiani esim. Blogilistan tai Bloggerin kautta. Kerrothan, mitä kautta blogiani seuraat. Kannattaa siis liittyä jäseneksi, niin toinenkin arpa on sinun!
3) Kolmannen arvan saat, jos kerrot arvonnasta omassa blogissasi. Kuva on käytettävissäsi.
HUOM! Muistathan kirjoittaa kommenttiin, monellako arvalla haluat osallistua!
13.6.2012
Pienin ja isoin askelin
Yli kymmenetuhatta lukijaa, jee! Pieni askel blogaajakunnalle, iso asken minulle!
Tämän kunniaksi siis olen luvannut arvonnan, ja lupaus pitää. Lähden työmatkalle loppuviikoksi ja sitten on kiireinen kiireinen viikonloppu, mutta sunnuntaina lupaan kertoa, mikä on arvonnan palkinto. (Alustavasti voin paljastaa, että voisin vaikkapa tilata jotain Kastekorut-blogin Essiltä...)
Palataan siis asiaan viimeistään sunnuntaina! Lähden tästä nukkumaan ja aamulla reissaan katsomaan, miltä Jyväskylässä näyttää :).
P.S. En muista, mistä yllä oleva kuva on peräisin. Bongasin sen tietokoneen kätköistä... Mutta tuollaisen kuvan haluaisin itsestäni ja kaasoistani!
12.6.2012
Luonnonkaunista
Mökillä innostuin luonnonkukista ja niistä tehdyistä kimpuista, aiheesta postailinkin jo täällä. Kotimatkalla sitten siinä Viikin kohdilla bongasin kallion päältä jotain pinkkiä ja pitihän niiden perässä sitten lähteä pyöräilemään (toki samalla kävin kaveria ja kaverin ihanaa pientä poikaa moikkaamassa). Sain siis yhdistettyä hyvän seuran urheiluun ja sain vielä vaivan palkaksi kauniita kukkiakin. Ei siis ollenkaan hassumpi maanantai-ilta.
Bongaamani pinkit kukat osoittautuivat sitten tervakukiksi, eli ovat varreltaan hippasen tahmeita, mutta kun varteen kierittää nauhaa, niin ei haittaa pieni tahmaisuus. Ja väri näissä on aivan ihana! Tuntuvat muuten myös kestävän maljakossa kohtalaisen hyvin.
Miltäs näyttäisi tällainen kimppu?
(P.S. Aika reippaan väriset vaatteet näyttää olevan pyörälenkin jäljiltä päällä... Pahoittelut myös siitä, ettei tuo meidän keittiö ole kaunein kuvausmiljöö :)
Ensisilmäyksellä...
First look -photos on jotain aivan ihanaa! Mäkin haluun!!! Meillä kylläkin kuvat tullaan ehkä ottamaan ennen kirkkoa, mutta voisihan sitä kuvauksen yhteydessä ottaa tällaisiakin kuvia, onhan se kuitenkin first look, kun sulhanen näkee morsiamen ensi kertaa täydessä tällingissä. Ja myös toisinpäin.
Onko joku muu suunnitellut forst look -kuvia? Tuleekohan kuvista näin hyviä, vai meneekö teennäiseksi? Mitäs luulette?
Koska kuvat puhuvat puolestaan, tässä kuvia Green wedding shoes -sivuilta first look -galleriasta.

11.6.2012
Mitä ja milloin? Nytkö jo? Eikö vielä?
Häihin on nyt muutama päivä vajaa vuosi aikaa ja on sillä tavalla hassu tilanne, etten oikein tiedä, mitä tässä vaiheessa pitäisi tehdä. Toisaalta tuntuu, että aikaa on vielä vaikka kuinka ja on ihan hölmöä vielä varsinaisesti tehdä mitään. Paikat on varattu, joten sitäkään rumbaa ei nyt enää ole pyöritettävänä.
Mitä tässä vaiheessa voisi oikein tehdä? No, kaipa ainakin pitäisi kehittää jonkinlainen to do -lista, jota minulla ei vielä ole. Milloin kampaajan voi varata? Milloin kuljetukset voi tilata? Koskakohan varmistuu ensi vuoden menut juhlapaikassa? Koska pitäisi varata bändi? Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja entäs se lahjalista? Kannattaisiko nyt jo miettiä toiveita?
Aion itse tehdä aika monia juttuja häihin, joten niitä ainakin olisi syytä ruveta askartelemaan. Pom Pomeja voisin taitella valmiiksi, ja ne voisivat odotella laatikossa avaamista ensi vuoteen saakka. Huiskutuskeppejä rupean askartelemaan, kunhan saan niihin hankittua tarvikkeet (Juhannuksen jälkeen Tallinnaan askarteluostoksille, toivottavasti tärppää!). Kukka-asetelmia voisi toki testailla myös, nythän luonnossakin olisi tarjolla juuri niitä kasveja, joita on tarjolla ensi vuonnakin samaan aikaan. Käyttäisinkö luonnokukkia, ainakin osittain?
Hääpuvun etsintä voi kai alkaa jo kunnolla tässä vaiheessa? Ensi perjantaina ensimmäiset sovitukset Niinattaressa ja Stilissimassa. Mutta enhän minä vielä voi pukua ostaa, jospa vielä löytyy jostain alesta edullisesti sopiva?
Entäs sitten vieraslista? sitä mietittiin toki paikkaa etsiessä, jotta osattiin haarukoida vierasmäärä ja sitä kautta sopiva juhlapaikka. Mutta kai sitäkin pitäisi alkaa hioa, jotta se sitten ensi keväänä olisi kohdallaan? Miten rajataan vieraat? Ketä kavereita kutsutaan, ketä ei? Millä perusteella? Sukulaisten suhteen raja on jo aika hyvin vedetty.
Onko ihan hölmöä jo nyt aloittaa askartelut ja vieraslistan kasaus? Ja jos ei nyt, niin koska sitten? Miten aikaisin voi tehdä mitäkin ja mitäs jos mieli muuttuu vielä sen jälkeen, kun jotain on jo valmiina? Ja jos en aloita askarteluhommia jo nyt, niin tuleeko lopulta älytön hoppu? Apua!
Miten aikaisin te muut olette tehneet mitäkin juttuja? Onko mieli ehtinyt sen jälkeen vielä muuttua? Mitä minä voin tehdä jo nyt ilman, että vaikutan hupsulta?
(Sekalaiset kuvat: Projectwedding.com)
Mitä tässä vaiheessa voisi oikein tehdä? No, kaipa ainakin pitäisi kehittää jonkinlainen to do -lista, jota minulla ei vielä ole. Milloin kampaajan voi varata? Milloin kuljetukset voi tilata? Koskakohan varmistuu ensi vuoden menut juhlapaikassa? Koska pitäisi varata bändi? Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja entäs se lahjalista? Kannattaisiko nyt jo miettiä toiveita?
Hääpuvun etsintä voi kai alkaa jo kunnolla tässä vaiheessa? Ensi perjantaina ensimmäiset sovitukset Niinattaressa ja Stilissimassa. Mutta enhän minä vielä voi pukua ostaa, jospa vielä löytyy jostain alesta edullisesti sopiva?
Miten aikaisin te muut olette tehneet mitäkin juttuja? Onko mieli ehtinyt sen jälkeen vielä muuttua? Mitä minä voin tehdä jo nyt ilman, että vaikutan hupsulta?
(Sekalaiset kuvat: Projectwedding.com)
Ilmainen morsiuskimppu?
Kaunis aamu Anttolassa. |
Jos minä menisin maalla naimisiin, tekisin ehdottomasti kimpun luonnonkukista! Luonnonkukista tehdyssä kimpussa on se hyvä puoli, että se on ilmainen. Kukat eivät maksa mitään, korkeintaan keräämisen vaivan. Ja kimpuista saa todella kauniita, kun vain valitsee itseään miellyttävät kukat. Pöytäkoristeetkin voisi tehdä luonnonkukista, ainakin osittain. Pitäisiköhän sitä hypätä auton rattiin ja ajaa parikymmentö minuuttia Helsingin keskustasta hiukan kauemmas, jotta saisi ihania ja ilmaisia kukkia omiinkin häihin? Pistetäänpä harkintaan!
Ja jos ei luonnonkukkia jaksa haalia kasaan jostain pellonreunasta, niin myös syreeni voisi olla ihana, jos sellaisia löytyisi vaikkapa vanhempien puutarhasta. Ja onhan niitä paljon muitakin vaihtoehtoja, mielikuvitus vain on rajana.
Tässä pari kimppua, jotka nopeasti kasasin mökillä. Nyt nämä suloiset kimput ilahduttavat täällä kotona maljakossa, pala maalaismaisemaa on siis löytänyt tiensä kaupunkiin :).
Romanttiset lemmikit ovat saaneet seurakseen tervakukkia, metsäkurjenpolvia sekä vuorikaunokkeja mökkipihasta... |
... ja saniaisia reunustamaan koko kauneutta. |
Nätti kimppu vaikkapa romanttiselle maalaismorsiamelle. |
Koiranputkistakin saa näin kaunista ja herkkää. |
Koiranputkien oma muoto sopii loistavasti pyöreän kimpun kokoamiseen. |
10.6.2012
Palomiehen morsian arpoo!
Palomiehen morsian arpoo ihanan ihanan hiuskorun, kannattaa osallistua! Osallistumisaikaa on 15.6.2012 saakka. Klikkaa itsesi arvontaan tästä.
8.6.2012
Jos minulla olisi varaa Maggieen...
![]() |
Addison |
![]() |
Aubina |
![]() |
Elsie |
![]() |
Lana |
![]() |
Maude |
![]() |
Sarchi |
Kuvat Maggie Sotteron sivuilta. Vähän vielä töitä ja sitten Pikkuusen häjympien pitojen kautta junaan ja junalla mökille :). Viikonlopun jälkeen lukijamäärä alkaakin sitten varmaan lähennellä sitä kymppitonnia, joten ensi viikolla on luvassa arvonta. Ihanaa viikonloppua kaikille, minä aion ainakin nauttia lenkkeilystä, halkohommista ja kesäruuasta!
7.6.2012
Kaasoille monitoimimekot?
Olen miettinyt, että ehdottaisin kaasoille multiway dressin eli convertible dressin hankkimista. Olen törmännyt niihin useammasakin paikassa ja niissä on mielestäni tosi kiva juju se, että niitä pystyy sitomaan yläosasta vaikka kuinka monella eri tavalla.
Näin siis kaasoilla olisi samanlaiset mekot, mutta kuitenkin erilaiset. Mekot voisivat olla samaa väriä tai sitten erivärisiä, mutta kuitenkin teemaväreihin sointuvia. Näyttäisi siltä, että netistä mekkoja saisi ihan kohtuulliseen hintaankin, eli noin viidellä kympillä. Ja värejä on tarjolla vaikka mitä! Minusta aika kiva idea ja ainakin yksi kaasoista on idean hyväksynyt :). Ja kiva puoli olisi sekin, että juhlien jälkeen kaasoille jäisi muunneltavat mekot, joilla voisi olla tulevaisuudessakin käyttöä.

kuva: inoneclothing.com |
6.6.2012
Vuoden päästä vihille!
Jiihaa, tänään on tasan vuosi siihen, kun meidät vihitään. Eli siviilivihkimisen on tarkoitus tapahtua torstaina 6.6.2013 jossain ihanassa paikassa. Siihen liittyen kävimmekin tänään pyöräretkellä Haagan Alppiruusupuistossa. Minä kävin siellä kuvailemassa viime vuonna, mutta tuo mies ei ollut paikkaa koskaan nähnyt. Viimevuotisen reissun perusteella siis ehdotin puistoa vihkipaikaksi, koska ihastuin puistoon aivan älyttömästi.
Mikäs sen näppärämpää kuin se, että luonto tarjoaisi kukat ja koristukset? Ja vielä teemaväreihin sopivat!
Puistossa on mahtavia alppiruusuja, ihania oravia ja kivat "pitkospuut" mutkittelevat alppiruusujen välissä. Lisäksi siellä on keskellä puistoa sellainen "näköalatasanne", joka olisi täydellinen perhepiirissä tapahtuvaan siviilivihkimiseen. Ja miten kauniita kuvia tuolla saisikaan...?
Tässä viime vuonna ottamiani kuvia (plus yksi kuva netistä). Nytkin oli kamera mukana, mutta valitettavasti kukinta ei ollut tänä vuonna ihan niin runsasta... Toisaalta netissä sanottiin, että runsasta kukintaa seuraa laimeampi vuosi ja nyt on ollut aika viileä kesäkuun alku. Toivon siis, että ensi vuonna puisto olisi täydessä loistossaan, eikä vihkipäivänä sataisi vettä! Mitäs mieltä olette? Olisiko kaunis ympäristö? Lisää puistosta täällä.

Tämä kuva:erjuskansivut.blogspot.com |
Miinus yksi -vuosipäivän kunniaksi piti myös vähän herkutella. Tein mansikka-meloni-kana-halloumisalaattia ja jälkkäriksi raparperipaistosta ja jäätelöä. Nams! Niin ja kyytipojaksi lasillinen kylmää valkkaria, ei yhtään hassumpi herkkuateria. Mutta siis iik! Vuoden päästä naimisiin!
Ai niin ja sekin vielä, että samalla pyöräilyreissulla pyörähdin tutun luona ja sain seitsemän häälehteä. Nyt on taas lukemista!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)