27.12.2011

Elävää musiikkia

Mistä bändi häihin? Ja millainen? Häävalssi pitäisi tietenkin olla, jotain muutakin tanssimusiikkia olisi hyvä soittaa ja sitten lopuksi pari menevämpää rallia, jotta saadaan tanssijalat vipattamaan ennen jatkoja.

Meillä taitaa käydä niin, että tarvitaan kaksi eri bändiä. Toinen itse hääjuhlaan soittamaan valssit sun muut ja toinen sitten jatkoille. Siirtymä on sen verran ripeä, ettei bändi kyllä millään ehdi perään. Ja kun vielä suunitelmissa olisi, että jatkopaikalla soitetaan jo silloin, kun viimeiset vieraat vielä jammailevat pääjuhlan viimeisiä hetkiä.

Löysin Hääbändi-sivuston, josta näyttäisi löytyvän aika pitkä lista erilaisia bändejä monenlaiseen makuun ja tarpeeseen. Tuolta voisi hyvinkin sitten lähempänä h-hetkeä lähteä bändiä hakemaan. Jos jollakulla on hyviä tai huonoja kokemuksia jostain bändistä, niin saa ilomielin jakaa niitä kanssani :).

Myös Pikku2, jonka kotisivut löytyvät täältä, voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Kyseessä on teekkaribändi, jonka olen usesampaankin otteeseen nähnyt erilaisissa tapahtumissa ja bändi on aina vetänyt loistavasti. Kappalevalikoima on laaja ja uskoisin, että bändi pystyy lisäämään ohjelmistoonsa tarvittaessa myös jonkun erikoistoiveen. Tietääkseni ei myöskään ole mikään älyttömän kallis bändi. Toivottavasti heittävät keikkaa vielä kesällä 2013!

Toinen bändi, joka on ollut mielessä, on Helium-kuoro. Bändi koostuu pääosin opiskelukavereistamme ja vetää niinikään aina loistavaa settiä. Helium olisi ykkösvalinta jatkobändiksi, mutta saapas nähdä vieläkö pojat sitten keikkailevat...

Lisäksi itse hääjuhlaan olisi kiva saada esiintymään lauluyhtye. Sulhasen tuttuja laulaa Järjestysmiehissä, joilla myös on omat kotisivut täällä. Järkkärit vetää hienosti ja monipuolisia kappaleita. Laidasta laitaan löytyy niin perinteisempää mieskuorosettiä kuin Fear of the dark ja It's my lifekin. Haluaisin itse myös kirkkoon kauniin lauluesityksen, mutta sulhanen taitaa olla sitä mieltä, että vain juhlaan... Vaikka pitäähän kirkkoon jokatapauksessa joku ihana musiikkiesitys saada, ettei mene vain virsien veisuuksi :).

14.12.2011

Pom Pom!

Kuva: my-corporategifts.com
 Selailin hääblogeja ja törmäsin Modern Briden blogissa oleviin pompomeihin. Näitä askarrellaan silkkipaperista, ja ovat ilmeisen edullisia. Toisaalta myös mielestäni aika kivan näköisiä ja noilla saisi helposti kaunistettua juhlapaikkaa. Modern Briden blogista löytyy myös hyvä askarteluohje, eli sieltä vain katsomaan sitten!

Näitä olisi aika hauska askarrella vaikka kaasojen kanssa ja taitteluvaiheen voisi tehdä valmiiksi vaikk aikaisemminkin, availla voisi sitten lähempänä juhlapäivää. Taiteltuina eivät juuri vie tilaa, mutta avattuina kylläkin... Hauska idea myös pöytäkoristeeksi, kun tekee puolikkaita :)

Listaa hääpaikoista


Tässä hiukan listaa erilaisista juhlapaikoista, joita olen googletellut. Aika monia näistä käytiin pintapuolisesti kesällä katsomassakin, mutta lopulta plussien ja miinusten jälkeen meille sopi parhaiten tuo Alia. Nämä kaikki ovat oikeastaan kartanotyylisiä, juuri muita ei ole listoille huolittu :).

Tuomarinkylän kartano

Näistä suosikkeja olivat Alian lisäksi Kaisankoti ja Hämeenkylän kartano. Kaisankodin huonoin puoli oli se, että se on kaukana Bodom-järvellä ja Hämeenkylän kartano oli yllättävän kallis, kun ottaa huomioon, että siellä tulee tilavuokraa ym. erikseen. Näitä Aliassa ei tule, vaan kaikki sisältyy tarjoilun hintaan. 

Edullisin olisi ehkä Wanha Bäckby, joka olisi kyllä listallemme kärjessä, jos olisi talvihäät. Olen siellä kerran järjestänyt yhdet juhlat ja jäi ainakin muutama vuosi sitten oikein hyvä kuva ruuasta ja palvelusta. Sinnehän saa viedä omat juomatkin.


Bodomin kartano oli aivan ihana! Ainoa ongelma on se, että se on keskellä golf-kenttää, joten siksi hiukan hassu. Mutta todella kaunis paikka, hiukan ehkä "ökyvaikutelma". Ja niin, kaukana sekin.

Yritin laittaa tähän myös kuvia, mutta blogspot ei suostunut kuvien suhteen tänään yhteistyöhön. Pahoittelut siitä! Noiden linkkien takaa löytyy kuitenkin kivasti kaikkea infoa tiloista :).

29.11.2011

Riisin heittoa

Joissakin kirkoissa riisin heittäminen on kielletty, mutta ilmeisesti tuomiokirkossa se edelleen on sallittua. Mietin kuitenkin, että millä riisin voisi korvata.

Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen saippuakuplat, jotka ovat aikamoisen suosittuja nykymorsianten, ja miksei sulhastenkin, keskuudessa. Niitä löytyy monista paikoista, esim. Decorahousesta ja Now and for ever-sivuilta.

Saippuakuplien lisäksi on toki muutakin. Now and forever tarjoaa sydänriisiä, joka ei itse asiassa ole riisiä laisinkaan. Pieniä sydämiä, jotka hajoavat heposti eivätkä ole vaaraksi linnuille. On myös helpompi siivouksen kannalta, kun murskaantuu jalan alla ja sulaa sateella itsekseen. Näitä taidan itse harkita, koska ovat mielestäni aika ihania :).

20.11.2011

Vuoroin vieraissa

Hääideoita löytää monista paikoista, mutta yksi paras idealähde on muiden morsianten hääblogit. Lyhyestä virsi kaunis, tässä listaa niistä blogeista, joita itse luen säännöllisen epäsäännöllisesti. Vinkkejä myös muista kivoista hääblogeista otetaan vastaan :).

Modern Bride
Wedding Roulette
Pippurin Häämuistio
Häähulluttelija
Häähullu
Kosittiin. Tahdomme.
Tahdotko? Tahdon!

8.11.2011

Pientä kivaa

Eksyin surffailemaan Decorahousen nettisivuille ja löysin sieltä pari kivaa juttua, jolla saisi pientä extraa juhliin. Kyseisiltä nettisivuilta löytyy kaikenlaista kivaa ja mukavaa ja hauskaa ja nättiä yleisestikin koristeluun ja askarteluun. Tietysti pienistä puroista kertyy iso virta, eikä tilpehööri ihan ilmaista ole, joten lähempänä täytyy sitten katsoa, että mitä kaikkea sitä lopulta hankkii. Myös Decorahousen verkkokaupan blogissa on kivoja juttuja.

Mielestäni päivästä olisi kiva saada mahdollisimman paljon kuvia ja siksi tietysti palkkaamme kuvaajan. Kuitenkin olisi myös hauskaa, jos vieraat pääsisivät osallistumaan muistojen  tallentamiseen. Decorahousen sivuilta löytyi erivärisiä kertakäyttökameroita, joita voisi jakaa pöytiin. Vieraat voisivat sitten napsia toisistaan kuvia, joita voisi kehittää itselle iloksi juhlan jälkeen. Kamerat maksavat vajaan kympin (8,5-9,5 euroa) kappale ja yhdellä kameralla saa noin 27 kuvaa. Salamakin löytyy ja patterit sisältyvät hintaan!



Löysin Decorahousesta myös kivoja paikkakortteja. Perhoset voisivat olla aika hauska juttu leijailemassa lasin reunassa. Ja kaunis. Näitäkin löytyy erivärisinä, mutta tässä tapauksessa valkoinen on ehkä kivoin / tyylikkäin vaihtoehto. Saahan perhoseen sitten väriä vaikkapa pinkillä kynällä tai liimaamalla siipien kärkiin pienet strassit tai... Mitä sitä nyt ikinä keksiikään. Toisaalta, halvempaa on ostaa Tiimarista kartonkia ja tehdä ihan "tavalliset" paikkakortit... Jos joka juttuun käyttää parikymppiä enemmän, niin kyllä se pidemmän päälle aika kalliiksi tulee!



Decoran sivuilla on myös melkoisen laaja valikoima hääkakkukoristeita. Itse tykästyin eniten ehkä valkoiseen sydänkoristeeseen, mutta myös erilaisia enemmän ja vähemmän humoristisia hääpareja löytyy valikoimista vaikka kuinka monta. Jos noista hääpareista jonkin ottaisin, niin ehkä tuo oikeassa yläkulmassa oleva kultakehys miellyttää eniten... Mutta uskoisin, että päädyn ennemmin johonkin simppelimpään ratkaisuun.








7.11.2011

Juhlapaikka



 Jos kirkon valinta on kohtuullisen helppoa, on juhlapaikan valinta sitten "muutaman" asteen vaikeampaa... On niin monta asiaa, joita pitää ottaa huomioon ja punnita eri juttujen hyviä ja huonoja puolia. Menuvaihtoehdot, ruuan hinta, juoman hinta vs. omat juomat, sijainti, henkilömäärä, tilan tyyli ja tunnelma, tila tanssille ja bändille, äänentoisto, koristelun tarve... Ja vaikka mitä muuta!

Meillä ensisijaisena kriteerinä oli ehkä sijainti / paikan tyyli. Yksimielisesti päädyimme siihen, että haluaisimme kartanotyyppisen tilan, jossa olisi ehkä mahdollista olla hieman ulkosallakin sään niin salliessa. Ja vieläpä niin, ettei joku julkisen liikenteen bussi aja varpailta, kun haluaa mennä ulos nauttimaan raittiista ilmasta! Toisaalta sijainti kohtuullisen helpon matkan päässä tuomiokirkolta olisi myös plussaa, ettei sukulaiset eksy matkalla. Ja tilaa pitäisi olla noin sadalle hengelle.

Näillä kriteereillä meille tällä hetkellä parhaaksi vaihtoehdoksi valikoitui Ravintola Alia Mustikkamaalla. Paikka on kartanotyyppinen, siinä on hieman pihaa (vaikakaan ei toivomaani upeaa puistoa...) ja se on melko helpon kulkuyhteyden päässä kirkosta.

Aliassa oli ehdotonta plussaa myös se, että henkilökunta vaikutti todella mukavalta! Halutessamme saamme myös viedä omat pöytäkukat, mutta pienet kukkakoristeet pöytiin kuuluvat hintaan. Hintaan kuuluu myös astiat, tarjoilijat, servetit, liinat jne jne. Eli ns. piilokuluja ei pitäisi sitten menun ja juomien hinnan lisäksi tulla, mikä olisi aivan loistavaa! Ja erillistä tilavuokraakaan ei tarvitse maksaa.

Laskimme, että hintaa per juhlija tulisi ravintolan puolesta noin 70-80 euroa per pää, riippuen juomien määrästä ja menusta. Verrattuna muihin vaihtoehtoihimme ei hinta juurikaan ole korkeampi ja paikka on sen verran lähellä vihkikirkkoa, ettei tarvitse pohtia mitään kuljetuksia kirkosta juhlaan tms. Miinuksena paikassa on kuitenkin se, että ravintolaa ei saa yksityiskäyttöön, vaan osa siitä on "normaalien" ravintolavieraiden käytössä. Sinällään se ei muuten haittaa, mutta terassi ei ole meidän käytössä ja sisäänkäynti hääjuhlaan on ns. takakautta. Noh, kaikkea ei voi saada! Ja tilan esittelijä vihjaili, että suunnitelmissa on rakentaa toinenkin terassi, jota me sitten voisimme käyttää. Saas nähdä, toteutuuko kesään 2013 mennessä...

Lisää tietoa ravintolasta täältä. Laitan tässä joku kerta myös listaa siitä, mitä muita vaihtoehtoja meillä on ollut mielessä. Eipä sitä tiedä, vaikka mieli vielä muuttuisi.





4.11.2011

Kirkko


Koska sulhanen ei kuulu kirkkoon, vihitään meidät siviilimeiningein. Olen kuitenkin maalaistyttönä haaveillut kirkkohäistä pienestä pitäen, joten liittomme siunataan myös kirkossa. 

Kirkon valinta ei ole kovin vaikeaa, koska lähin kirkkomme on Helsingin tuomiokirkko, joka on kyllä aivan ihana kirkko. Ja upealla paikalla! Itse olen tuomiokirkkoseurakunnan jäsen ja siksipä toivonkin, että saamme kirkon haluamanamme päivänä. Häät ovat alkukesästä, joka ei toivottavasti ole ihan niin ruuhkaista aikaa kuin heinäkuu. Pidetään peukkuja!

Tuomiokirkko on vaihtoehdoistamme siis ykkönen, mutta muutkin tuomiokirkkoseurakunnan kirkot ovat toki listalla. Johanneksen kirkko olisi myös erittäin kaunis, miksi ei myös vanha kirkko. Näen kuitenkin jo "sieluni silmin" itseni kävelemässä tuomiokirkon käytävää ja häävieraiden poseeraavan tuomiokirkon rappusilla ryhmäkuvassa vihkimisen jälkeen :).



 

29.10.2011

Hääpuku

Olen kirjoitellut jo sateenvarjoista, kengistä ja laukuista, mutta entäs itse puku!?

Kauheasti en vielä ole pukua miettinyt, koska häihin on vielä sen verran aikaa, että ajatukset omasta puvusta saattavat muuttua matkan varrella. Olen tietysti kuitenkin katsellut netistä erilaisia mielenkiintoisia vaihtoehtoja ja tähän laitan niitä nyt ihan vaan kuvien muodossa.

Ensimmäisessä kuvassa on sellaisia pukuja, jotka tällä hetkellä ehkä eniten miellyttävät.








26.10.2011

Hääkenkiä

Tänään pohdin kenkiä. Tulivatpa mieleen, kun puhuttiin kaverin kanssa talvikengistä, jotka kieltämättä näin lokakuun lopulla ovat aavistuksen ajankohtaisemmat kuin korkkarit morsiamelle hääpäiväksi. Siis kun hääpäivään on tosiaan vielä aikaa... Mutta pitäähän sitä nätit kengät olla, jotta on sitten jotain nättiä, pilkistämään hääpuvun helman alta.

Haluaisin (yllätys, yllätys) fuksianpunaiset kengät. Esimerkiksi rainbow clubin satiinikenkiähän voi värjäyttää haluamaansa sävyyn, mutta tässä postauksessa keskityn lähinnä valmiiksi oikean värisiin kenkiin. Sen verran voin kyllä sanoa, että onpas hankalaa löytää fuksianpunaisia ( tai edes sinne päin väriltään olevia) kenkiä, jotka eivät ole mauttomat...

Tämä ylin kenkä on tietenkin Louboutinin ihanuus, hinta on siis huikaiseva. Mutta onhan ne muutenkin ihan liian överit! Älytön korko ja melkoinen pyrstö... Ei siis ole missään vaiheessa ollut mitenkään varteenotettava vaihtoehto, mutta omalla kamalalla tavallaan ihan kauniit kengät.


Nämä keskimmäiset kengät ovat niinkin eksoottisesta paikasta kuin Elloksen valikoimasta. Eivät ehkä tähän tarkoitukseen niinkään sopivat, mutta hintaa vain hiukan yli 30 euroa. Ja näyttää siltä, että korko on varsin säädyllinen ja saattaisivat sopia minun jalkaani.

Nämä kengät löysin tästä nettikaupasta. Kyseessä siis jenkkiputiikki (josta muuten löytyy halvempi versio noista Louboutineistakin...), joka toimittaa myös Suomeen ja korkokenkiä on kyllä joka lähtöön!
Nämä ovat mielestäni malliltaan todella kauniit kengät, mutta en ole ihan varma siitä, onko tuo materiaali nyt kuitenkaan sitä mitä pitäisi. Noh, onneksi vielä ei ole kiire tämänkään asian kanssa.

Katsotaan nyt, käykö lopulta niin, että hankin kuitenkin ne valkoiset satiinikengät, joissa sitten kipsottelen menemään. Saattaapi olla paljon mahdollista!

21.10.2011

Sateenvarjo

Entäs jo hääpäivänä sataa? Hui! Onneksi on keksitty sateenvarjot, ja näyttäisi niitä löytyvän joka lähtöön!
Perusvarjo valkoisena on tietysti aina hyvä vaihtoehto, voihan sitä sitten hankkia sellaisen, missä on vähän jotain röyhelöä tai muuta vastaavaa. Miksipä ei vaikka pinkki? Ja sitten löytyy tuollaisia, joissa on yksi suuri kukka. Mielestäni tosi kivoja on nuo, jotka on päältä yksivärisiä ja sisällä joku kuva. Niissä on kiva juju!

Nämä varjot löytyvät pääasiassa osoitteesta www.umbrellaheaven.com. Osa on Pasottin sateenvarjoja ihan googlen kuvahausta. Brittiläiset sateenvarjokaupat netissä ovat esimerkiksi oikein hyvä paikka sen oikean varjon metsästykselle. Löytyy toki Suomestakin, esim. Stilissima myy myö sateenvarjoja, tosin valikoima ei ole hirveän laaja. Myös Beliziassa näin kerran varsin kauniin valkoisen sateenvarjon.

Ja tässä taas kuvia iloksenne!


Tämä pinkki kaunotar on aivan ihana!
Tuossa olisi mielestäni myös sellaista pientä veikeyttä, jota kaipaankin.




Tämä valkoinen vahjo on ihan nätti, mutta mielestäni aika röyhelöinen. Jopa liikaakin... Mutta tiettyyn tyyliin voisi istua oikeinkin kivasti!


Tämän varjon muoto on mukavasti erilainen. Tällä muodolla löytyi muitakin vaihtoehtoja, tähän otin nyt yhden.





Tämä taitaa olla suosikkini! Mutta tällä taitaa hintaakin olla eniten... En uskaltanut googlettaa hintaa, kun jotkut muut Pasottin varjot vaikuttivat olevan aika huikean hintaisia!
Tässä oikein perusvarjo, joka myös on omalla tavallaan oikein kaunis ja tyylikäs. Ehkä ei ihan kuitenkaan minun juttuni.

Enemmän pidän tuosta alapuolella olevasta pitsisemmästä versiosta, mutta onko se vähän muovisen näköinen? Paha sanoa pelkän nettikuvan perusteella.

Aion kyllä hankkia jonkun kivan varjon, mutta toivon kuitenkin, ettei sada! Myös pitsisiä päivänvarjoja löytyi runsain mitoin, sellainen toimisi kauniina asusteena, vaikka vettä ei taivaalta tulisikaan.

18.10.2011

Morsiuskimppu

Kukat, siinäpä yksi hääpäivän ihanista jutuista! Pöytään haluan ehdottomasti koristeeksi kukkia, mutta ne tärkeimmät kukat löytyvät kuitenkin hääpäivänä kimpusta. Millaisesta kimpusta?

Näillä näkymin meidän alkukesän häiden teemaväritys tulee olemaan linjalla valkoinen-pinkki/fuksia-kevään vihreä. Näitä värejä haluaisin myös kimppuuni. Pioneja, orkideoja, ruusuja, neilikoita, leikkovihreitä... Näitä kaikkia tai sitten vain jotain näistä. Kimpun muodon haluaisin olevan pyöreähkö ja varsien haluaisin jäävän "paljaaksi" päistä. Tässä muutamia inspiraatiokuvia ja vähän käsitystä siitä, mitä minulla on mielessäni.








13.10.2011

Persoonallinen laukku!

Hääblogien selailu on koukuttavaa ja niistä löytää paljon hyviä ideoita. Tämän löysin Wedding Roulette -blogista.

Kuinka ihana ja kiva idea olisikaan tämmöinen laukku, jonka sisävuorista löytyy jotain henkilökohtaista? Esim. kuva hääparista tms. Laukkuja löytyy Etsystä, kun klikkaat tästä.

















































Tässä minun suosikkini, fuksia pitsillä päällystettynä.
Eivät nuo mitään ilmaisia ole, mutta toisaalta ei nyt ihan älyttömän hintaisiakaan. Ihana kuitenkin!

12.10.2011

Haaveista totta

Hei vaan kaikille, täällä kirjoittelee 26-vuotias tuleva morsian.

Häihin on vielä aikaa ja täytyykin nyt samantien tunnustaa, että olen vähän ajoissa innostunut koko hommasta. Häiden ajankohta on vasta 2013 alkukesästä... Mutta olen ajatellut, että rupean keräämään ideoita ja ajatuksia yhteen paikkaan, että sitten lähempänä hääpäivää voi valita ideoista miellyttävimmät. Toivottavasti myös joku muu morsian saa täältä napattua ideoita itselleen. Yritän siis tarjota jotain myös juuri sinulle!

Tuntuu, että maailma pursuaa erilaisia hääideoita ja miljoonia pukuja, kakkuja, kampauksia, koristeita... Yritä sieltä sitten löytää ne juuri sinulle sopivat jutut. Pidän niin kovin monenlaisista jutuista, ettei ne kaikki mitenkään mahdu yksiin juhliin. Valinnanvaikeus tulee siis eteen varmasti vielä monta kertaa prosessin aikana, mutta eihän elämän tärkeimmän päivän järjestelyn pidäkään olla ihan yksinkertaista.

Haaveita on, niistä pitäisi tehdä totta!