8.5.2013

Aarteeni

Wippii, aika tehokas päivä! Sika-aikasin toimistolle, toimistolta kosmetologille ja sieltä auton rattiin. Kaaso kyydissä volvon nokka kohti Tamperetta ja kultaseppän liikettä. Andreasenilla minua odottikin ihanainen sormukseni, jonka sieltä lunastin mukaani, oi autuutta! Tämän jälkeen kahville ja jätskille ja herkuttelun jälkeen pikainen käynti Something Oldiin moikkamaan Juliaa. Seuraavaksi suunta serkkuni luo noutamaan karttapalloa ja sen jälkeen Lahden Renkomäkeen Kärkäiselle ja pikaisesti syömään ABC:lle ennen kotimatkaa.

Ihana oli roadtrippailla kesäisen aurinkoisessa säässä ja hyvässä seurassa, ei ollenkaan hullumpi reissu! Matkan varrella tarttui mukaan vaikka ja mitä. Andreasenilta noudin siis valmistuneen sormukseni, Something oldista paperipillejä baariin ja serkulta karttapallon vieraskirjaa varten. Kärkkäiseltä löytyi mm. sinkkisoikot juomille ja kakkutelinetarvikkeita sekä koriste hääparin paikalle pöytään. Monta asiaa voi taas viivata yli hankintalistalta!

Mutta päivän ehdottomasti tärkein juttu on, että aarteeni on kotona. Se on niin kaunis! Tykkäättekö?






24 kommenttia:

  1. Wuhuu, mullekin tulee tulppaani. On se vaan niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tässä kun kuvaa tutkailin niin muistinkin sun kertoneen, että sullekin tulee tulppaani. Mutta onko tuota sinun sormusta modattu jotenkin sillä siinä on sivuillakin timantit, upotetut sellaiset?

      Poista
    2. Joo, tonne sivuun upotettiin vielä yhdet pienet (0,02 ct) kivet, jotta kivien kokonaisleveys olisi lähempänä kihlaa. Näyttää silleen paremmalta...

      Poista
  2. Aivan ihana sormus!

    VastaaPoista
  3. Ihana, kaunis sormus :) Mä joudun jännittämään omaa sormustani vielä pari viikkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOtenkin konkretisoitui tämä naimisiinmeno, kun sai sormuksen kätösiinsä. Siinä se nyt on, merkki avioliitosta loppuelämäksi!

      Poista
  4. Tosi kaunis! :) Täälläkin jo odotellaan jännityksellä millainen mun sormuksesta tulee. Kesäkuun lopussa selviää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aika hurahtaa tästä kesäkuun loppuun yllättävän äkkiä!

      Poista
  5. Voihan upeus!! Onks tuohon tosiaan lisätty yhet upotetut tomangit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kännykällä naputettuna nimesin timanttisi tomanteiksi ;D

      Poista
    2. Hahaa, tomaatti-timantti eli tomantti! Tomaatin kokoinen timantti olis kyllä aika iso... Ja joo, lisätty on upotettuna pari lisäkimaltajaa.

      Poista
  6. Todella kaunis tai paremminkin ihan järjettömän upea :)

    VastaaPoista
  7. Kuviesi ansiosta minäkin kaivoin sormukseni "salaisesta" kätköstä ja sovitin sitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Munkin pitäs laittaa sormus johonkin hankalampaan jemmaan, jotta en räpläisi sitä koko ajan. Sehän on jo ihan kulunu neljän viikon päästä, kun saan sen sormeeni!

      Poista
  8. Tulppaani on kyllä todella kaunis sormus! Ihana valinta, siis :)

    VastaaPoista
  9. Ihana sormus! Minä olen kans katsonut tuota Tulppaani sormusta, että se voisi olla myös minun vihkisormus :) En vain ole vielä nähnyt sitä livenä, kun asun Pohjois-Suomessa. Kuvissa se ainakin näyttää mahtavalta!

    Terveisin,
    Johanna

    VastaaPoista
  10. Wautsi wau! Todella kaunis. Kuinka suuri sormus tuo on? Kuinka monta caraatinen tuo on, jos saa kysyä? Olen kateellinen hih. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormuksessa on viidessä keksimmäisessä kivessä yhteensä 0,6 ct ja lisäksi sivuille on upotettu kaksi 0,02 ct kiveä. Yhteensä siis pikaisella matikalla 0,64 ct.

      Siviilivihkimispostauksessa on jonkinlainen kuva, jossa näkyy sormus kihlani kanssa, siitä voit arvioida sormuksen kokoa tarkemmin. Sormus on kyllä melko siro minun kädessäni, mutta minulla onkin aikamoset nakkisormet! Muistaakseni sormuksen koko on 17,5, pienemmässä koossa noille sivuun lisätyille timanteille ei varmastikaan olisi tarvetta.
      Eli siis kuva täällä: http://haahaaveita.blogspot.fi/search/label/Siviilivihkiminen

      Poista

Ilahdun kommentistasi!